KotiBlogiMinne matkustaa joulukuussa?

Minne matkustaa joulukuussa?

13.03.2024  |  päivitetty: 04.02.2026
Näytä kaikki

Haaveiletko joululomamatkasta joulukuussa 2026?

Monet matkakohteistamme ovat parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta, ja tarjolla on yllin kyllin sekä seikkailuja että rentoa menoa – tai vähän molempia.

Kokosimme tähän 9 matkakohdetta, jotka sopivat loistavasti (myös) joulukuiseen lomanviettoon.

Minne sinä haluaisit matkustaa?

Eikö matka onnistukaan joulukuussa? Katso myös, minne kannattaa matkustaa lokakuussa, marraskuussa ja tammikuussa.

1. Thaimaa – temppeleitä ja trooppisia rantoja

Nainen kävelee temppelissä Bangkokissa, Thaimaa

Joulukuu on monien mielestä yksi parhaista ajankohdista matkustaa Thaimaahan, sillä säät ovat hyviä ja vähäsateisia koko maassa. Jos siis haluat tutustua Thaimaan vilkkaisiin kaupunkeihin ja idyllisiin rantakohteisiin, joulukuu on ihanteellista aikaa.

Thaimaan vilkkaassa pääkaupungissa Bangkokissa joulukuu tarjoaa selkeää säätä ja kohtuullisia lämpötiloja, jotka sopivat erinomaisesti vierailuihin kaupungin kuuluisissa temppeleissä, kuten Wat Arunissa ja Wat Phossa, ostosten tekemiseen vilkkailla toreilla, kuten Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla, ja kaupungin maailmankuululla katuruoalla herkutteluun.

Chiang Maissa, Thaimaan pohjoisessa kulttuuripääkaupungissa, sää kutsuu tutkimaan ympäröiviä vuoristomaisemia tai vierailemaan norsujen suojelukeskuksessa Changchillissa, joka on onnellisten naarasnorsujen turvapaikka.

Huipenna Thaimaan-matkasi rentouttavaan rantalomaan jossain maan monista upeista rantakohteista, kuten lomaparatiisi Phuketissa. Thaimaan suurin saari tekee lähtemättömän vaikutuksen valkoisilla hiekkarannoillaan ja jännittävillä aktiviteeteillaan. Kannattaa käydä esimerkiksi vanhassa kaupungissa, johon on mahdoton olla ihastumatta!

Tutustu Thaimaan-matkoihimme alla:
Wat Mahathatin temppeli Sukhothain historiallisessa puistossa Thaimaassa.
Thaimaa
Thaimaan kohokohdat & rantaloma Koh Samuilla

Klassinen Thaimaan-kiertomatka vie sinut sykkivään Bangkokiin, vehreälle Kwai-joelle, historialliseen Ayutthayaan ja viehättävään Chiang Maihin. Matka huipentuu Koh Samuin hienoille hiekkarannoille.

... 16 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Saarihyppely Koh Lantalla, Koh Ngailla & Koh Mookilla

Lähde saarihyppelylle kolmelle Thaimaan paratiisisaarelle ja nauti ikimuistoisesta lomasta, jolle jylhien karstisaarten koristamat maisemat ja perinteiset pitkähäntäveneet luovat täydelliset puitteet.

... 13 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Saarihyppely Koh Samuilla & Koh Phanganilla

Haaveiletko rennosta lomailusta paratiisimaisemissa samalla kun tutustut thaimaalaiseen kulttuuriin ja nautit autenttisesta saaritunnelmasta? Koe 2 saarta, jotka tarjoavat kaikkea postikorttirannoista vesiputouksiin ja mielenkiintoisiin maamerkkeihin.

... 13 päivää Alkaen %s €
Nainen istuu lautalla Khao Sokin kansallispuistossa
Thaimaa
Phuket, Khao Lak & viidakkoseikkailu Khao Sokissa

Luvassa on rentoutumista Thaimaan ykkösrantalomakohteessa Phuketissa ja elämyksiä Thaimaan kauneimmassa kansallispuistossa, Khao Sokissa. Päätä matka Khao Lakin rauhalliseen rantaparatiisiin.

... 14 päivää Alkaen %s €
River Kwai Jungle Rafts Kwai-joella
Thaimaa
Thaimaan kohokohdat & rantaloma Phuketissa

Koe Thaimaan kohokohdat – Bangkok, Kwai-joki, Ayutthaya ja Chiang Mai – ja vietä lopuksi upea rantaloma Phuketin lomaparatiisissa.

... 16 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Koh Samui, Khao Lak & viidakkoseikkailu Khao Sokissa

Luvassa on elämyksiä ja rentoutumista kookospalmujen koristamalla Koh Samuin saarella sekä seikkailua Thaimaan kauneimmassa kansallispuistossa, Khao Sokissa. Päätä matka Khao Lakin rauhalliseen lomaparatiisiin.

... 14 päivää Alkaen %s €
Wat chedi luangin temppeli Chiang Maissa.
Thaimaa
Thaimaa pohjoisesta etelään & rantaloma Phuketissa

Kierrä Thaimaa pohjoisesta etelään ja koe viehättävä Chiang Mai, vilkas Bangkok ja vehreä Khao Sokin kansallispuisto. Rentoudu lopuksi Phuketin hienoilla hiekkarannoilla.

... 14 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Bangkok ja saarihyppely: Phuket & Koh Yao Yai

Nauti kaupunkielämästä Bangkokissa, koe vilkas saaritunnelma Phuketissa ja rentoudu rauhallisella Koh Yao Yain saarella Phang Nga -lahdella.

... 14 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Bangkok, Khao Yain kansallispuisto ja rantaloma Koh Sametilla

Koe Bangkokin vilkas kaupunkielämä jännittävällä katuruokaretkellä tuk-tukilla, tutustu koskemattomaan luontoon ja villinorsuihin Khao Yaissa ja nauti rentouttavasta rantalomasta Koh Sametin valkoisilla rannoilla.

... 12 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Bangkok, Chiang Mai & Chiang Rai

Koe Thaimaan eri ulottuvuudet: Bangkokin sykkivät kadut ja herkullinen streetfood, Chiang Main rauhaisa tunnelma ja ikivanhat temppelit sekä Chiang Rain ja Kultaisen kolmion unohtumattomat elämykset.

... 11 päivää Alkaen %s €
Trooppinen ranta palmuineen Koh Koodilla, Thaimaa
Thaimaa
Bangkok ja saarihyppely Koh Koodilla & Koh Changilla

Tutustu sykkivään Bangkokiin ja kaupungin kulinarisiin erikoisuuksiin tuk-tuk street food –kierroksella. Päätä matkasi seikkailullisella saarihyppelyllä rauhallisen Koh Koodin ja vilkkaan Koh Changin välillä.

... 13 päivää Alkaen %s €
Kambodza
Kambodza, Laos ja Thaimaa

Odota innolla maailman ihmeiden, Angkor Watin, näkemistä, ihastele Luang Prabangin maisemia Phousi-vuorelta ja rakastu Chiang Main viehättävään kaupunkiin.

... 13 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnam, Kambodza ja Thaimaa

Lumoudu Hanoin muinaisista kaduista ja purjehdi Halonginlahden huikaisevien kalkkikivisaarten välissä. Koe maailman kahdeksanneksi suurin ihme Angkor Wat, ja päätä matkasi viehättävään Chiang Main kaupunkiin.

... 15 päivää Alkaen %s €
Thaimaa
Pohjois-Thaimaa ja Mae Hong Son -kierros

Tule mukaan Pohjois-Thaimaan matkalle ja koe Chiang Mai ja viehättävä Mae Hong Son -reitti. Matka on tarkoitettu niille, jotka ovat tutustuneet Thaimaan kohokohtiin ja etsivät nyt uusia seikkailuja vähemmän tunnetuista paikoista.

... 13 päivää Alkaen %s €
Juna Kwai-joen sillalla auringonlaskun aikaan.
Thaimaa
Bangkok, Kwai-joki & rantaloma Koh Sametilla

Koe Bangkokin häikäisevät kontrastit ja mahtava ruokakulttuuri, sukella historiaan Kwai-joen rannalla. Tutustu Ayutthayan vaikuttaviin temppeliraunioihin ja päätä matkasi ihanille Koh Sametin rannoille.

... 13 päivää Alkaen %s €
Näkymä Bangkokista Lumpini-puistosta, Thaimaa
Thaimaa
Bangkok, Khao Sok & rantaloma Krabilla

Koe Bangkokin vastakohdat, Khao Sokin viidakko ja smaragdinvihreä Cheow Lan -järvi. Päätä matkasi Krabin ihastuttaville hiekkarannoille, jossa on mahdollisuus rentoutumiselle ja jännittäville retkille

... 12 päivää Alkaen %s €

2. Meksiko – kulttuuriaarteita ja trooppisia paratiisirantoja

TourCompassin jäsen seisoo rannalla Tulumissa joulukuussa.

Matka Meksikoon joulukuussa on elämys, jossa yhdistyvät upeat säät, vilkkaat kulttuurifestivaalit ja uniikit luontokokemukset. Joulukuussa Meksikossa on kuiva kausi, joka sopii täydellisesti sekä hiekkarannoilla loikoiluun että sisämaan salojen tutkimiseen.

Rantakohteissa, kuten Playa del Carmenissa ja Tulumissa Jukatanin niemimaalla, päivät ovat aurinkoisia ja lämpimiä. Nämä kohteet ovat siis loistovalinta sinulle, joka haluat paeta Euroopan viileää ilmastoa. Suosittelemme myös tutustumista Meksikon kauniisiin cenoteihin, jotka ovat kaivattuja keitaita erityisesti kuumina päivinä.

Jos olet kiinnostunut historiasta ja arkeologiasta, joulukuun selkeät säät ovat ihanteellista aikaa vierailla vanhoilla mayaraunioilla esim. Chichén Itzássa, Tulumissa ja Palenquessa.

Tutustu Meksikon-matkoihimme alla:
Meksiko
Kosketus Jukataniin & rantaloma Isla Holboxilla

Lähde kanssamme seikkailuun Meksikon kauniille Jukatanin niemimaalle Playa del Carmeniin, Valladolidiin ja Chichén Itzáan. Matka huipentuu rantalomaan Isla Holboxin paratiisirannalla.

... 12 päivää Alkaen %s €
Meksiko
Meksikon kohokohdat & rantaloma Playa del Carmenissa

Lähde unohtumattomalle matkalle, jossa koet Meksikon vaikuttavat mayarauniot, henkeäsalpaavan luonnon, eloisat siirtoma-aikaiset kaupungit ja aidot paikalliset yhteisöt, ja päätät seikkailusi rentouttavalla rantalomalla Playa del Carmenissa.

... 14 päivää Alkaen %s €
Meksiko
Meksikon kohokohdat & rantaloma Tulumissa

Tutustu Meksikon kohokohtiin jännittävällä matkalla, johon sisältyvät vaikuttavat mayarauniot, upeat maisemat, värikkäät siirtomaakaupungit, aidot maya-kylät ja lopuksi Tulum, Karibian rannikolla sijaitseva rantalomaparatiisi.

... 14 päivää Alkaen %s €
Meksiko
Jukatanin parhaat

Koe Jukatanin parhaat palat vaikuttavista mayaraunioista viehättäviin siirtomaakaupunkeihin, valkoisiin hiekkarantoihin ja lumoavaan seitsemn värin järveen.

... 15 päivää Alkaen %s €
Meksiko
Meksikon parhaat

Koe Meksikon lumoava yhdistelmä kulttuuria, luontoa ja historiaa: asteekkien muinainen pääkaupunki, viehättävät siirtomaa-ajan kaupungit, vaikuttavat mayarauniot ja Karibianmeren valkoiset hiekkarannat.

... 17 päivää Alkaen %s €
Meksiko
Jukatanin kohokohdat

Vaikuttavia mayaraunioita, värikästä siirtomaahistoriaa ja upeaa luontoa – tällä matkalla koet Jukatanin kiehtovimmat kohokohdat.

... 10 päivää Alkaen %s €

3. Uganda – lähde löytöretkelle viidakon uumeniin

Urosgorilla Bwindin kansallispuistossa Ugandassa.
Joulukuinen matka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea Ugandan vaikuttavan kaunis luonto ja monipuolinen eläimistö, sillä tähän aikaan vuodesta maa on matkailijan kannalta parhaimmillaan.

Joulukuu osuu Ugandan lyhyeen kuivaan kauteen. Tähän vuodenaikaan sataa vähemmän, joten polut eivät ole niin mutaisia, mikä helpottaa patikointia kiehtovien vuorigorillojen luokse Bwindin kansallispuiston sumuisissa metsissä.

Ugandan kansallispuistot ovat täynnä elämää myös joulukuussa. Kävijät voivat nähdä paljon erilaisia eläimiä, kuten norsuja, leijonia, kirahveja ja lukemattomia erilaisia lintuja.

Katso matkamme Ugandaan täällä:
Urosgorilla viidakossa
Uganda
Ugandan safari & gorillojen jäljitys

Koe Ugandan parhaat palat: Maailman toiseksi suurin makean veden järvi Lake Victoria, päiväntasaaja ja kolme kansallispuistoa: Kuningatar Elisabetin, Bwindin ja Mburo-järven kansallispuistot.

... 10 päivää Alkaen %s €
Gorilla Bwindi Impenetrable -metsässä, Uganda
Kenia
Kenian safari & gorillojen jäljitys Ugandassa

Kenian vilkkaasta pääkaupungista Nairobista suuntaat safarille Amboselin kansallispuistoon, josta avautuu upea näkymä Kilimanjaro-vuorelle. Matka jatkuu Ugandaan, jossa lähdet vaellukselle sademetsään etsimään vuorigorilloja.

... 12 päivää Alkaen %s €
Murchison Fallsin kansallispuisto, Uganda
Uganda
Ugandan kohokohdat

Lähde unohtumattomalle matkalle Ugandan viiden kauneimman kansallispuiston läpi, missä pauhaavat joet, tiheät sademetsät ja savannin villieläimet tarjoavat puitteet seikkailuille, jotka sopivat sekä aikuisille että lapsille.

... 13 päivää Alkaen %s €

4. Kambodža – koe Kambodžan rikas historia

Äiti ja tytär vierailevat Angkor-kompleksissa Siem Reapissa, Kambodžassa.

Joulukuu tarjoaa loistavan tilaisuuden tutustua Kambodžan rikkaaseen kulttuuriperintöön, vaikuttaviin arkeologisiin kohteisiin ja vilkkaaseen kaupunkielämään miellyttävissä sääolosuhteissa. Joulukuu osuu nimittäin Kambodžan kuivaan kauteen, jolle ovat ominaisia pitkät sateettomat jaksot ja korkeat lämpötilat.

Vieraile esimerkiksi kunnioitusta herättävässä Angkor-kompleksissa, joka sijaitsee Siem Reapissa Kambodžan pohjoisosassa. Etelämmässä sijaitsevassa Kambodžan vilkkaassa pääkaupungissa Phnom Penhissä voit puolestaan tutustua maan mielenkiintoiseen historiaan ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Kaupungin vilkkailla toreilla, kuten kuuluisilla venäläisillä markkinoilla ja keskustorilla, on myös hauska kierrellä katselemassa kaikkea käsityötuotteista katuruokaan.

Jos haluat viihtyä kulttuurikierroksen jälkeen rantalomalla, joulukuu on erinomaista matkustusaikaa. Voit nauttia kauniista hiekkarannoista esimerkiksi Koh Rongin pienellä paratiisisaarella tai Kepin rannikkokaupungissa.

Tutustu Kambodžan-matkoihimme alla:
2 munkkia Bayon-temppelin edessä Angkorissa Kambodžassa
Kambodza
Kambodzan kohokohdat

Vieraile maailmankuulussa Angkor Watin temppelissä, ihastele Mekong-joen vehreitä maisemia, näe harvinaisia jokidelfiinejä Kratiessa ja nauti Phnom Penhin sykkeestä. Jatka matkaa rantalomalla.

... 12 päivää Alkaen %s €
3 munkkia kävelemässä Angkor Watissa
Kambodza
Siem Reap, Angkor Wat & Phnom Penh

Tutustu kiehtovaan Angkor Watin temppelikompleksiin ja tunne historian havina Mekong-joen varrella sijaitsevassa Phnom Penhissä. Pidennä matkaa rantalomalla tai toisella kiertomatkalla.

... 10 päivää Alkaen %s €
Laos
Indokiinan kohokohdat: Laos, Vietnam & Kambodza

Koe Indokiinan merkittävimmät nähtävyydet klassisella matkalla Laosiin, Vietnamiin ja Kambodžaan, missä UNESCO-kohteet seuraavat toisiaan kuin helmet nauhassa.

... 17 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnamin kohokohdat & Angkor Wat, Kambodza

Klassinen kiertomatka, jonka aikana koet Vietnamin kontrastit pohjoisesta etelään, vierailet valloittavassa Siem Reabissa ja näet maailmankuulun Angkor Watin Kambodzassa.

... 17 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Indokiinan parhaat: Laos, Vietnam & Kambodza

Koe Laosin, Vietnamin ja Kambodžan parhaat – rauhallinen Luang Prabang, Sapan vehreät riisiterassit, Huên keisarillinen kaupunki sekä elämä Mekongin suistossa ja Angkorin vaikuttavat temppelirauniot.

... 24 päivää Alkaen %s €
Kambodza
Kambodza, Laos ja Thaimaa

Odota innolla maailman ihmeiden, Angkor Watin, näkemistä, ihastele Luang Prabangin maisemia Phousi-vuorelta ja rakastu Chiang Main viehättävään kaupunkiin.

... 13 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnam, Kambodza ja Thaimaa

Lumoudu Hanoin muinaisista kaduista ja purjehdi Halonginlahden huikaisevien kalkkikivisaarten välissä. Koe maailman kahdeksanneksi suurin ihme Angkor Wat, ja päätä matkasi viehättävään Chiang Main kaupunkiin.

... 15 päivää Alkaen %s €

5. Kuuba – karibialaista tunnelmaa ja historiaa

Nainen kävelee värikkäiden rakennusten katuja Havannassa, Kuubassa

Joulukuussa Kuuba tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän kiehtovaa kulttuuria, historiallisia nähtävyyksiä ja idyllisiä rantamaisemia, joista voit nauttia tämän karibialaisen saarivaltion säiden ollessa suosiollisimmillaan.

Joulukuussa maassa on kuiva kausi, eli säät ovat lämpimiä ja sateettomia – ja siten ihanteellisia sekä hiekkarannoilla loikoiluun että kaupunkien nähtävyyksien tutkimiseen.

Havannassa voit vaeltaa vanhankaupungin mukulakivikaduilla ja ihmetellä värikkäitä rakennuksia, historiallisia aukioita ja vilkasta kulttuurielämää taidegallerioineen ja livemusiikkiesityksineen, jotka täyttävät ilman salsan rytmeillä.

Jos rakastat upeita hiekkarantoja, suuntaa Varaderoon, jossa hienohiekkaisia valkoisia rantoja reunustaa kristallinkirkas vesi. Täällä kelpaa uida, snorklata ja ottaa aurinkoa!

Tutustu Kuuban-matkoihimme alla:
Kuuba
Kuuban kohokohdat

Lähde upealle kiertomatkalle Kuubaan, joka tarjoaa kiehtovaa historiaa, kauniita maisemia, värikästä siirtomaa-arkkitehtuuria, rommia, salsaa ja sikareita – iloisia kuubalaisia unohtamatta.

... 12 päivää Alkaen %s €
Ranta lomakohteessa Varaderossa, Kuuba
Kuuba
Kuuban kiertomatka ja rantaloma Varaderossa

Näe Kuuban historiallinen pääkaupunki Havanna, kaunis Viñalesin laakso ja hurmaava Trinidad ja vietä lopuksi ylellinen rantaloma Varaderon paratiisirannoilla.

... 14 päivää Alkaen %s €
Potretti iloisista kuubalaisista naisista, jotka seisovat sinisen puuseinän edessä.
Kuuba
Kosketus Kuubaan

Tutustu Kuuban historiaan Havannassa, seikkaile Cienfuegosin upeassa vanhassa kaupungissa ja sukella rytmikkään musiikin ja tanssin pyörteisiin siirtomaa-arkkitehtuuristaan tunnetussa Trinidadissa.

... 10 päivää Alkaen %s €
Paratiisiranta Cayo Santa Mariassa, Kuuba
Kuuba
Kuuban kiertomatka ja rantaloma Cayo Santa Maríalla

Koe historiallinen Havanna, vehreä Viñales-laakso, musiikki ja elämänilo viehättävässä Trinidadissa, ja päätä matkasi valkoisille hiekkarannoille azurin siniseen mereen pienelle idylliselle saarelle, Cayo Ensenachosiin, joka sijaitsee aivan Cayo Santa Marian ulkopuolella.

... 14 päivää Alkaen %s €
Kuuluisa ja kaunis torni Trinidadissa, Kuuba
Kuuba
Havanna, Trinidad & rantaloma Varaderossa

Kiinnostavatko Kuuban historia, hieno arkkitehtuuri ja Karibian rannat? Valitse silloin tämä matka, joka vie sinut Havannan ja Trinidadin kautta Varaderon paratiisirannoille.

... 11 päivää Alkaen %s €

6. Sri Lanka – salattuja aarteita ja kauniita hiekkarantoja

Kaunis näkymä Sigiriyalle Sri Lankassa

Joulukuussa Sri Lankan -matkaajaa odottaa yhdistelmä mielenkiintoisia kulttuurinähtävyyksiä, luonnonkauniita maisemia ja lämpimiä trooppisia säitä. Etelä- ja länsirannikolla sekä ylängöillä ilmat ovat kuivia, mikä mahdolllistaa monenlaiset jännittävät kokemukset.

Joulukuu on erinomainen kuukausi nauttia Sri Lankan keskiosien kauneudesta. Kulttuurikolmio, johon kuuluvat Anuradhapuran ja Polonnaruwan muinaiset kaupungit sekä Sigiriyan ikoninen kalliolinnoitus, antaa hyvän käsityksen maan rikkaasta historiasta ja kulttuuriperinnöstä. Tuulinen ja kuiva sää sopii erinomaisesti näiden arkeologisten ihmeiden kiertelyyn, sillä tähän aikaan vuodesta ilmankosteus on alhaisempi kuin muina vuodenaikoina.

Jos haaveilet aurinkoisista rantapäivistä, saarivaltion rannikkoseuduilla on paljon tarjottavaa joulukuussa. Tämä kuukausi on erityisen suosittu aurinkoisia rantoja ja sinistä merta etsivien kävijöiden keskuudessa. Voit myös yhdistää Sri Lankan -matkan rantalomaan Malediiveillä!

Tutustu Sri Lankan -matkoihimme alla:
Sri Lanka
Sri Lankan kohokohdat

Tutustu Sri Lankan kohokohtiin kiertomatkalla maan kulttuurikolmiossa ja kuvankauniilla ylängöillä. Päätä matkasi Yalan kansallispuiston kiehtovan eläinmaailman parissa.

... 12 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Sri Lankan kohokohdat & rantaloma Malediiveilla

Sri Lankan elävästä kulttuuriperinnöstä ja vehreistä maisemista Malediivien rentouttaville paratiisisaarille. Yksi matka, joka esittelee molempien maiden parhaat puolet.

... 16 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Eteläinen Sri Lanka

Tällä matkalla koet Sri Lankan vehreän ylängön parhaat puolet ja pääset tutustumaan maan kiehtovaan teekulttuuriin, ennen kuin kohtaat Udawalawen villit norsut.

... 10 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Etelä-Sri Lanka & rantaloma Malediiveilla

Anna Sri Lankan viehättävien ylänköjen lumota sinut ja kohtaa Udawalawan villinorsut. Päätä matka Malediivien saariparatiisiin.

... 14 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Suuri Sri Lankan -kiertomatka

Lähde suurelle seikkailumatkalle, joka vie sinut Sri Lankan kulttuuriaarteisiin ja kuuteen UNESCO:n maailmanperintökohteeseen. Näe myös vaikuttava ylänkö ja lomaile lopuksi historiallisen Gallen kutsuvilla hiekkarannoilla.

... 16 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Galle, Yalan kansallispuisto & rantaloma Mirissassa

Tällä matkalla pääset tutustumaan Gallen historialliseen tunnelmaan sekä ihailemaan Yalan kansallispuiston vaikuttavaa eläimistöä. Matka huipentuu rentoutumiseen Mirissan pittoreskeilla rannoilla.

... 11 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Sri Lankan rannat ja ripaus kulttuuria

Bentotan pehmeiltä hiekkarannoilta Gallen linnoituksen tunnelmallisille kujille ja Mirissan idyllisille lahdille – matka, jossa pääosassa ovat huippuluokan rantaloma ja Sri Lankan värikäs kulttuuri.

... 12 päivää Alkaen %s €
Sri Lanka
Perheloma Sri Lankassa & rantaloma Bentotassa

Lähde koko perheen voimin seikkailulle Sri Lankan vehreille ylängöille, jossa voitte yhdessä luoda unohtumattomia muistoja vaikuttavan luonnon, kiehtovan eläimistön ja upeiden rantojen keskellä.

... 14 päivää Alkaen %s €

7. Vietnam – luonnonihmeitä ja ruokaelämyksiä

Katuruokakoju Vietnamissa

Matka Vietnamiin joulukuussa tarjoaa paljon nähtävää pohjoisesta etelään miellyttävissä olosuhteissa, sillä säiden suhteen tässä kuussa alkaa maan paras matkailuaika. Joulukuussa vallitsee kuiva kausi koko maassa.

Etelä-Vietnamissa voit seikkailla Ho Chi Minhin kaupungissa ja sen naapurissa sijaitsevassa Mekongin suistossa. Lämmin ja aurinkoinen sää sopii täydellisesti vilkkaiden markkinoiden, rehevien riisipeltojen ja kiemurtelevien jokien tutkimiseen.

Pohjoisempana – Hanoissa ja Halonginalahdella – lämpötilat ovat hieman viileämpiä kuin etelässä (joskin edelleen korkeita), ja sumun mahdollisuus on aina olemassa. Toisaalta sumu tuo maisemaan mystisen vivahteen, erityisesti Halonginlahdella, jossa tuhannet karstisaaret kohoavat majesteettisina smaragdinvärisestä vedestä. Hanoissa sinua odottavat ranskalainen siirtomaa-arkkitehtuuri, vilkkaat torit ja markkinat ja viehättävät järvet, joista on mukava nauttia viileämpänä vuodenaikana. Kaupungin kuuluisa katuruokakin maistuu herkullisemmalta, kun kuumuus ei nosta hikeä pintaan!

Tutustu Vietnamin-matkoihimme alla:
Vietnam
Vietnamin kohokohdat pohjoisesta etelään

Klassinen kiertomatka pohjoisesta etelään: viehättävä Hanoi, miniristeily Halonginlahdella, lumoava Hoi An, sykkivä Ho Chi Minhin kaupunki ja vehreä Mekongin suisto. Jatka matkaa rantalomalla.

... 14 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnamin kohokohdat & Angkor Wat, Kambodza

Klassinen kiertomatka, jonka aikana koet Vietnamin kontrastit pohjoisesta etelään, vierailet valloittavassa Siem Reabissa ja näet maailmankuulun Angkor Watin Kambodzassa.

... 17 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Pohjois-Vietnam & Hoi An

Koe Hanoin suurkaupunkielämä, pyöräile Mai Chaun vehreissä laaksoissa, seilaa Ninh Binhin Trang Anin luolissa ja Ha Longin lahden kalkkikivikallioiden keskellä. Matka päättyy viehättävään Hoi Aniin.

... 13 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Etelä-Vietnam & rantaloma Mui Nessa

Uppoudu Mekongin suiston viehättävään tunnelmaan, Lak-järven rauhalliseen luontoon ja Da Latin viileiden ylänköjen lumoihin – kaikki tämä Ho Chi Minhin vilkkaan kaupunkielämän ja Mui Nen palmujen reunustamien rantojen kehystämänä

... 14 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnamin parhaat

Pohjoisesta Sapan riisiterasseilta etelään Mekongin suiston vesistöihin – tämä matka tarjoaa UNESCO-kohteita, kohtaamisia paikallisten kanssa, keisarillista historiaa ja miniristeilyn Bai Tu Longin lahdella.

... 18 päivää Alkaen %s €
Laos
Indokiinan kohokohdat: Laos, Vietnam & Kambodza

Koe Indokiinan merkittävimmät nähtävyydet klassisella matkalla Laosiin, Vietnamiin ja Kambodžaan, missä UNESCO-kohteet seuraavat toisiaan kuin helmet nauhassa.

... 17 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Indokiinan parhaat: Laos, Vietnam & Kambodza

Koe Laosin, Vietnamin ja Kambodžan parhaat – rauhallinen Luang Prabang, Sapan vehreät riisiterassit, Huên keisarillinen kaupunki sekä elämä Mekongin suistossa ja Angkorin vaikuttavat temppelirauniot.

... 24 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnam, Kambodza ja Thaimaa

Lumoudu Hanoin muinaisista kaduista ja purjehdi Halonginlahden huikaisevien kalkkikivisaarten välissä. Koe maailman kahdeksanneksi suurin ihme Angkor Wat, ja päätä matkasi viehättävään Chiang Main kaupunkiin.

... 15 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Ho Chi Minhin kaupunki, Mekongin suisto & rantaloma Phu Quocilla

Koe Etelä-Vietnamin monimuotoisuus: Ho Chi Minh Cityn sykähdyttävästä suurkaupunkielämästä veneretkiin Mekong-deltassa ja vierailuun sosiaalisessa kestävän kehityksen hankkeessamme Vinh Longissa. Päätä matkasi rentouttavaan rantalomaan Phu Quocin saarella.

... 11 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Ho Chi Minhin kaupunki, Mekongin suisto & rantaloma Mui Nessa

Koe Etelä-Vietnamin kiehtovat kontrastit: Ho Chi Minhin kaupungin sykähdyttävä tunnelma, rauhalliset veneretket Mekongin suiston vehreissä maisemissa sekä vierailu sosiaalisen kestävän kehityksen hankkeessamme Vinh Longissa. Matka huipentuu rentoutumiseen Mui Nén kultaisilla hiekkarannoilla.

... 11 päivää Alkaen %s €
Vietnam
Vietnam pohjoisesta etelään, Lan Ha -lahti & Hué

Matkusta Hanoista Ho Chi Minhin kaupunkiin ja koe rauhallinen Lan Ha -lahti, keisarikaupunki Huế sekä tunnelmallinen Hoi An. Kurkista myös paikallisarkeen Mekongin suistossa.

... 15 päivää Alkaen %s €

8. Costa Rica – seikkailu biodiversiteetin ihmemaassa

Tukaani sademetsässä Costa Ricassa.

Tutustu Costa Rican -matkoihimme alla:
Costa Rica
Costa Rican kohokohdat & rantaloma Sámarassa

Vaikutu Costa Rican upeista maisemista ja kiehtovasta luonnosta Tortugueron kansallispuistossa, Arenal-tulivuorella ja Monteverden pilvimetsässä ja vietä lopuksi rantaloma kauniissa Sámarassa.

... 14 päivää Alkaen %s €
Kaunis näköala pilvien peittämään sademetsään, Arenal-tulivuori, Costa Rica
Costa Rica
Costa Rican parhaat

Nauti Costa Rican ainutlaatuisesta luonnosta Tortuguerossa, Arenal-tulivuorella, Rincón de la Viejassa ja Monteverden pilvimetsässä. Rentoudu Sámaran ja Manuel Antonion paratiisirannoilla.

... 18 päivää Alkaen %s €
Ketsaalilintu puussa Costa Ricassa
Costa Rica
Costa Rica ja Corcovadon kansallispuisto

Nauti huikeista luonto- ja eläinelämyksistä Costa Rican vähemmän tunnetuissa kansallispuistoissa Cahuitassa ja Corcovadossa. Matka huipentuu Manuel Antonion upeille hiekkarannoille.

... 14 päivää Alkaen %s €
Maisema Playa Espadillan rannalla Manuel Antonion kansallispuistossa
Costa Rica
Costa Rican kohokohdat & rantaloma Manuel Antoniossa

Näe Costa Rican upeat luontomaisemat ja kiehtovat eläimet Tortugueron kansallispuistossa, Arenal-tulivuorella ja Monteverden pilvimetsässä ja rentoudu Manuel Antonion kauniilla hiekkarannoilla.

... 14 päivää Alkaen %s €
Costa Rica
Kosketus Costa Ricaan

Nauti Costa Rican ainutlaatuisesta luonnosta ja näe kiehtovia eläimiä Arenal-tulivuorella ja Monteverden pilvimetsässä. Rentoudu lopuksi Manuel Antonion upeilla hiekkarannoilla.

... 11 päivää Alkaen %s €
Costa Rica
Costa Rican kohokohdat & rantaloma Tamarindossa

Koe Costa Rican upea luonto ja rikas eläinmaailma: Tortugueron kansallispuiston vehreiltä kanavilta Arenal-tulivuoren dramaattisiin maisemiin ja Monteverden satumaiseen pilvimetsään. Matka huipentuu rentoutumiseen Tamarindon kultaisella hiekkarannalla.

... 14 päivää Alkaen %s €
Näköala La Fortuna -vesiputoukselle, Costa Rica
Costa Rica
Autoloma – Costa Rican kohokohdat & rantaloma Sámarassa

Lähde autolomalle Costa Rican satumaisiin maisemiin ja koe Tortugueron kansallispuisto, legendaarinen Arenal-tulivuori, Monteverden mystinen pilvimetsä ja Playa Sámaran idylliset hiekkarannat.

... 14 päivää Alkaen %s €

9. Australia – vietä joulua kesäauringon paahteessa

Aurinkoinen päivä Bondi Beachilla Sydneyssä, Australiassa

Oletko joskus haaveillut viettäväsi joulun shortseissa ja T-paidassa talvivaatteiden sijasta? Matka Australiaan joulukuussa on ainutlaatuinen elämys, sillä tähän aikaan vuodesta eteläisellä pallonpuoliskolla eletään keskikesää. Se tarkoittaa lämmintä säätä, auringonpaistetta ja monenlaisia jännittäviä ulkoilma-aktiviteetteja ja tapahtumia, jotka ottavat kaiken irti kauniista säistä.

Voit esimerkiksi lähteä ikimuistoiselle ajelulle Great Ocean Roadin vaikuttaviin rannikkomaisemiin, paeta kesähelteitä Blue Mountains -vuoristoon tai nauttia Australian upeista hiekkarannoista.

Viinien ystäville Australian viinialueet, kuten Adelaiden lähellä sijaitseva Barossa Valley tai Melbournen lähellä sijaitseva Yarra Yarra, tarjoavat mielenkiintoisia viinikierroksia ja maailmanluokan maistelutapahtumia. Näillä seuduilla voit myös herkutella paikallisella ruoalla, joka sopii täydellisesti yhteen paikallisten viinien kanssa.

Tutustu Australian-matkoihimme alla:
Koala Australiassa
Australia
Australian parhaat

Koe Australian kiehtovimmat kontrastit. Matkusta maan kahdesta suurimmasta kaupungista – Melbournesta ja Sydneystä – punaisen aavikon keskellä kohoavalle Ulurulle. Vietä matkan viimeiset päivät trooppisessa Cairnsissa ja näe Iso valliriutta tai maailman vanhin sademetsä.

... 15 päivää Alkaen %s €
Australia
Australian kohokohdat: Sydney, Uluru ja Cairns

Klassinen Australian-kiertomatka, joka vie sinut Sydneyn kaupunkiin nauttimaan suurkaupungin sykkeestä, Australian punaisessa sydämessä sijaitsevalle Ulurulle ja trooppiseen Cairnsiin, missä voit kokea Ison valliriutan ja maailman vanhimman sademetsän.

... 12 päivää Alkaen %s €
Kaksitoista apostolia, Victoria, Australia
Australia
Australian rannikko: Brisbane, Sydney ja Melbourne

Koe Australian 3 suurinta kaupunkia: Brisbane, Sydney ja Melbourne. Seikkaile mielenkiintoisilla retkillä ja pääse lähelle luontoa, kulttuuria ja historiaa samalla kun nautit kaupunkielämän tarjoamista mukavuuksista.

... 13 päivää Alkaen %s €
Australia
Darwin, Sydney ja Cairns

Matkusta kesälomalle Australiaan! Maan pohjoisosan ilmasto on tähän aikaan täydellinen: päivät ovat lämpimiä, yöt viileitä ja ilmankosteus alhainen. Sydneyssä voit hyvällä tuurilla nähdä jopa valaita!

... 14 päivää Alkaen %s €
Merikilpikonna Isolla valliriutalla
Australia
Suuri Australian kiertomatka

Kiertomatka sinulle, joka haluat nähdä kerralla kaiken! Nähtävää ja koettavaa riittää – samoin kuin runsaasti vapaata aikaa, joten voit tehdä matkasta juuri sellaisen kuin haluat.

... 22 päivää Alkaen %s €
Superpuu Singaporessa yöllä
Australia
Singapore & Australian parhaat

Koe sykkivä Singapore ja Australian suuret kontrastit. Down Underissa sinua odottavat Melbourne, Sydney, punainen aavikko ja trooppinen Cairns.

... 19 päivää Alkaen %s €
Australian harmaaisokenguru rannalla Pohjois-Queenslandissa
Australia
Singapore & Australian kohokohdat

Vietä muutama päivä sykkivässä Singaporessa ennen kuin jatkat matkaa Down Underiin. Seikkaile kauniissa Sydneyssä, näe Uluru Australian punaisessa sydämessä ja koe trooppinen Cairns. Mahdollisuus pidentää matkaa rantalomalla tai luontoelämyksillä kansallispuistossa.

... 16 päivää Alkaen %s €
Australia
Australian parhaat ja autoloma Great Ocean Roadilla

Lähde omatoimiselle autolomalle Great Ocean Roadille, joka on yksi maailman kauneimmista rannikkoreiteistä. Koe maan suurimmat kaupungit Melbourne ja Sydney, näe punaisen aavikon keskellä kohoava Uluru ja rentoudu lopuksi trooppisissa puitteissa Cairnissa.

... 19 päivää Alkaen %s €
Australia
Autoloma Australian itärannikolla

Koe Sydney, Brisbane ja autoloma Australian itärannikolla. Näe mm. maailman suurin hiekkasaari K’gari, kaunis Whitsundaysin kansallispuisto ja rantakaupunki Port Douglas.

... 21 päivää Alkaen %s €
Uusi-Seelanti
Uuden-Seelannin & Australian kohokohdat

Seikkailu alkaa Uudesta-Seelannista, jossa pääset tutustumaan maorikulttuuriin, geotermisiin ihmeisiin, vuoristojärviin ja jäätiköihin. Matka jatkuu Australiassa Sydneyn, Ulurun punaiseen aavikkoon ja päättyy trooppiseen Cairnsiin.

... 26 päivää Alkaen %s €

H2: Minne on paras matkustaa joulukuussa?

Haluaisitko laittaa tutut jouluperinteet tauolle ja vaihtaa ne hetkeksi trooppiseen paratiisiin, kätkettyihin aarteisiin tai historian ihmeisiin?

Joulukuulle löytyy taatusti sinulle sopiva upea matkakohde.

Tarvitsetko apua valinnan tekemisessä? Kokeneet matka-asiantuntijamme ovat valmiina ohjaamaan ja neuvomaan oikean matkakohteen valinnassa.

TourCompass – Turistista matkailijaksi