Koe Etelä-Vietnamin monimuotoisuus: Ho Chi Minh Cityn sykähdyttävästä suurkaupunkielämästä veneretkiin Mekong-deltassa ja vierailuun sosiaalisessa kestävän kehityksen hankkeessamme Vinh Longissa. Päätä matkasi rentouttavaan rantalomaan Phu Quocin saarella.
Kattava retkipaketti:
Lähde mukaan elämykselliselle kiertomatkalle, jossa kaupunkikulttuuri, luonto ja saarielämä täydentävät toisiaan saumattomasti.
Matka alkaa Vietnamin sykkivästä pääkaupungista, Ho Chi Minhin kaupungista, joka on täynnä vastakohtia – vanha ja uusi sulautuvat siellä yhteen kiehtovaksi suurkaupunkikokemukseksi. Kaupunkikierroksella pääset tutustumaan maan dramaattiseen historiaan ja ihailemaan kaupungin viehättävää ranskalaista siirtomaa-arkkitehtuuria.
Parin vauhdikkaan kaupunkipäivän jälkeen suuntaat koko päivän retkelle vehreään Mekongin suistoon. Täällä kuljet perinteisellä sampan-veneellä kapeita kanavia pitkin ja vierailet paikallisissa työpajoissa. Saat ainutlaatuisen kurkistuksen Mekongin maaseudun arkeen vieraillessasi Vinh Longissa sijaitsevassa sosiaalisessa kestävän kehityksen hankkeessamme, jonka takana on paikallinen yhteistyökumppanimme. Osallistumalla tälle matkalle tuet myös hanketta, sillä osa matkan hinnasta ohjataan suoraan tämän tärkeän työn hyväksi.
Matka päättyy Vietnamin suurimmalle saarelle,Phu Quocille, jossa pääset rentoutumaan hiekkarannoilla, nauttimaan tunnelmallisista rantabaareista, herkullisesta ruoasta ja unohtumattomista auringonlaskuista.
Tänään lähdet valitulta lentokentältä Ho Chi Minh -kaupunkiin välilaskun/-laskujen kautta.
Laskeudut Ho Chi Minh Cityyn Tan Son Nhatin kansainväliselle lentokentälle, missä kuljet passintarkastuksen läpi ja noudat matkatavarasi. Opas odottaa sinua tuloaulan ulkopuolella heti ulko-ovien jälkeen. Tunnistat oppaan helposti, sillä hänellä on yllään TourCompass-univormu ja kädessään TourCompass-kyltti.
Opas kuljettaa sinut hotelliisi, joka sijaitsee keskeisellä paikalla vietnamilaisessa suurkaupungissa. Hotellille saavuttuasi kirjaudut sisään, jonka jälkeen loppupäivä on vapaata aikaa.
Tänään on ohjelmassa mielenkiintoinen puolen päivän opastettu kierros Ho Chi Minhin kaupungissa.
Sinut noudetaan hotelliltasi, ja ensimmäinen etappi on elegantti Dong Khoi -katu, joka on yksi Saigonin tunnetuimmista bulevardeista. Katu kulkee vanhan siirtomaa-alueen sydämessä, missä voit nähdä ranskalaista arkkitehtuuria, muotiliikkeitä, taidegallerioita ja viihtyisiä kahviloita vieri vieressä. Tunnelmallinen Dong Khoi huokuu historiaa, ja se onkin ollut keskeisessä roolissa aina kolonialismin loistosta sodan levottomuuksiin ja nykypäivän vilkkaaseen metropoliin. Moni tärkeä kohtaus Graham Greenen klassikkoteoksessa Hiljainen amerikkalainen tapahtuu juuri täällä.
Näet Saigonin oopperatalon, vuonna 1901 rakennetun arkkitehtonisen mestariteoksen, joka symboloi kaupungin kulttuuriperintöä. Ooppera on toiminut niin väestösuojana kuin Etelä-Vietnamin parlamentin alahuoneena, joten sen historia on varsin merkittävä ja mielenkiintoinen.
Sen jälkeen näet vanhan postitalon, jonka on suunnitellut maailmankuulu ranskalainen insinööri Gustave Eiffel. Kauniit kaaret, elegantit rautarakenteet ja historiallinen ilmapiiri kertovat omaa tarinaansa ranskalaisten kolonialistien roolista Ho Chi Minhin kaupungissa.
Vanhaa postitaloa vastapäätä sijaitseva ikoninen Notre Damen katedraali puolestaan rakennettiin vuosina 1863–1880. Katedraali on vaikuttava jäänne Ranskan siirtomaa-ajalta, ja sen tunnusomaisia piirteitä ovat punaiset tiilet ja korkeat tornit.
Kun katsot kirkkoon päin, selkäsi taakse jää harmaa rakennus. Rakennuksen osoite on 22 Gia Long Street, ja se tunnetaan nimellä ”Pittmann Apartments”. Joillekin tämä talo voi olla tuttu myös kuuluisasta otoksesta, jonka hollantilainen valokuvaaja Hubert van Es nappasi Saigonin kukistumisen yhteydessä 29. huhtikuuta 1975. Toisin kuin monet luulevat, valokuvan helikopteri laskeutui katolle juuri täällä, ei Yhdysvaltain suurlähetystöllä. Opas kertoo dramaattisen tarinan evakuoinnista ja rakennuksen kiehtovasta roolista sodan viimeisinä tunteina.
Kierros jatkuu historialliseen Jälleenyhdistymisen palatsiin, jossa Vietnamin sota – tai vastarintasota Yhdysvaltoja vastaan, kuten vietnamilaiset sitä kutsuvat – virallisesti päättyi 30. huhtikuuta 1975. Pohjoisvietnamilainen panssarivaunu murtautui silloin läpi palatsin portin ja lopetti verisen konfliktin, joka maksoi noin 58 000 amerikkalaisen ja peräti 3 miljoonan vietnamilaisen hengen. Täällä voit nähdä muun muassa sotahuoneita, juhlasaleja ja presidentin toimiston.
Matka jatkuu sotamuseoon, jossa saat koskettavan kuvan sodan kauhuista. Näyttelyt kuvaavat sodan karua todellisuutta ja ihmisten kärsimiä seurauksia.
Seuraava pysäkki on yksi Ho Chi Minhin kaupungin vähemmän tunnetuista kohteista, johon harvat matkailijat osaavat löytää tiensä: Saigon Commandos Museum. Täällä saat harvinaisen katsauksen sodan aikaiseen arkeen paikallisen asukkaan kertomana. Museo sijaitsee vaatimattomassa, vuonna 1963 rakennetussa talossa, joka ensi silmäyksellä näyttää aivan tavalliselta asunnolta. Julkisivun takana piilee kuitenkin vanha tukikohta, jota johti vietnamilainen vastarintaliikkeen jäsen Tran Van Lai. Sodan aikana hän työskenteli päällisin puolin huonekaluvalmistajana, mutta auttoi salaa Ho Chi Minhin kaupungin kommandojoukkoja piilottamaan aseita ja suunnittelemaan operaatioita. Esillä olevat esineet kertovat rohkeiden kommandojen elämästä, strategioista, salaisista operaatioista ja selviytymisestä äärimmäisissä olosuhteissa.
Lopuksi voit nauttia juoman museon kahvilassa, jossa sinulla on mahdollisuus tilata vaikkapa erikoinen ”butter beer”.
Kierroksen jälkeen sinut kuljetetaan takaisin hotelliin, ja loppupäivä on vapaata aikaa.
Tänään sinulla on tilaisuus tutustua Ho Chi Minhin kaupunkiin omassa tahdissasi.
Kaupungilla on monet kasvot, ja koko loppupäivän voit tutustua niihin puoliin, jotka kiinnostavat sinua eniten: historiaan, luovaan kaupunkielämään tai paikallisiin makuihin.
Jos haluat sukeltaa kaupungin moderniin sykkeeseen, käy Café Apartmentissa, joka sijaitsee leveän Nguyen Hue -kävelykadun varrella. Café Apartment on entinen asuinrakennus, jossa nykyään toimii pieniä itsenäisiä kahviloita, design-liikkeitä ja luovia työpajoja. Jokainen kerros on omalla uniikilla tavallaan viehättävä, ja täällä saat hyvän kuvan nuorekkaammasta Ho Chi Minhin kaupungista.
Voit myös suunnata joen toiselle puolelle 2. kaupunginosaan. Tällä nopeasti kasvavalla alueella moderni arkkitehtuuri, viheralueet ja luovat kahvilat hallitsevat kaupunkikuvaa. Ympäristö on rauhallinen, ja täältä löytyy hyvä yhdistelmä kansainvälisiä ravintoloita, erikoisliikkeitä ja pieniä gallerioita. Trendikäs Thao Dienin alue on erityisen suosittu, ja sen rento tunnelma houkuttelee sekä paikallisia että matkailijoita.
Hämärän laskeutuessa voit lähteä kävelylle Nguyen Hue -kävelykadulle, jota reunustavat kukat, suihkulähteet ja tunnelmallinen arkkitehtuuri. Uppoudu kaupunkielämään ja nauti paikallisten asukkaiden, katutaiteilijoiden, tanssijoiden ja lapsiperheiden hurmaavasta sekamelskasta. Rento ja eloisa ilmapiiri on parhaimmillaan valaistun kaupungintalon ympärillä.
Auringon laskettua voit huipentaa päivän seikkailun vierailemalla pilvenpiirtäjässä, esimerkiksi Bitexco Financial Towerissa tai Landmark 81:ssä, joista avautuvat upeat panoraamanäkymät Ho Chi Minhin kaupungin tuikkivien valojen yli.
Aamiaisen jälkeen oppaasi ja kuljettajasi hakevat sinut hotellilta, ja matka jatkuu kohti vehreää Mekongin suistoa, joka on yksi Vietnamin hedelmällisimmistä ja elinvoimaisimmista alueista. Mekong-joki saa alkunsa Himalajalta ja virtaa noin 4 500 kilometriä läpi kuuden maan ennen kuin se haarautuu laajaksi suistoalueeksi Ho Chi Minhin kaupungin eteläpuolella. Suisto kattaa noin 40 000 neliökilometrin alueen, ja veden määrä vaihtelee sadekauden voimakkuuden ja vuodenaikojen mukaan.
Et pääse pitkälle Ho Chi Minhin kaupungista, ennen kun maisema alkaa muuttua. Tien varrella voit ihastella vihreitä peltoja, ja ohitat pieniä jokia ja kanavia, jotka mutkittelevat tasaisen maiseman halki. Ei ole harvinaista nähdä paikallisia viljelijöitä työskentelemässä pelloillaan samalla, kun vesipuhvelit laiduntavat tien reunassa ja kauppiaat tienvarressa houkuttelevat tuoreilla hedelmillä.
Noin 2,5 tunnin ajomatkan jälkeen saavut Cai Benin kaupunkiin. Siellä nouset veneeseen ja lähdet tutkimaan Mekongin vehreää suistoa. Vierailet paikallisissa pajoissa, joissa taitavat artesaanit valmistavat tuotteita kookospähkinästä. Tämän jälkeen nouset pieneen sampaniin – perinteiseen, käsin soudettavaan puuveneeseen ja ajelehdit Mekongin suiston kapeilla ja mutkittelevilla kanavilla.
Veneretki vie sinut rauhalliselle saarelle keskelle Mekongin suistoa, jossa pääset nauttimaan vietnamilaisen lounaan – herkullisista paikallisista raaka-aineista valmistettuna ympärilläsi vehreä luonto ja virran lempeä elämä.
Lounaan jälkeen palaat veneellä takaisin mantereelle ja piipahdat keramiikkapajalla. Näet, miten paikalliset taiturit vaalivat perinteistä käsityötä, ja kuulet heidän intohimostaan saven työstämiseen.
Matka jatkuu sosiaalisen vastuullisuusprojektimme luo Vinh Longiin. Projekti on käynnistetty paikallisen yhteistyökumppanimme toimesta. Kuljet kylän halki oppaan kanssa – rauhallinen kävely antaa sinulle mahdollisuuden tutustua hankkeen tavoitteisiin ja käytännön toteutukseen. Saat myös kokeilla perinteistä maatalon arkea, kun yhdessä kyläläisten kanssa pääset osallistumaan riisiviljelyyn – esimerkiksi istuttamalla taimia tai auttamalla sadonkorjuussa, ajankohdasta riippuen. Tämä käytännönläheinen ja opettavainen kokemus avaa ainutlaatuisen näkymän Vietnamin maaseudun elämään ja siihen työhön, jonka varassa kestävä viljely lepää. Osallistumalla retkelle tuet samalla Vinh Longin perheitä, sillä osa matkan hinnasta ohjataan suoraan projektille, josta voit lukea lisää täältä.
Tämän jälkeen palaat takaisin hotelliisi Ho Chi Minhin kaupungissa, ilta on vapaa omille seikkailullesi.
Tänään lennät Phu Quocin saarelle, joka sijaitsee Vietnamin länsirannikon edustalla Thaimaanlahdella, lähellä Kambodžaa. Sinut noudetaan hotellilta ja kuljetetaan Tan Son Nhatin lentokentälle. Lento kestää noin tunnin.
Saavuttuasi Phu Quocin lentokentälle sinut kuljetetaan hotellille. Sisäänkirjautumisen jälkeen loppupäivä on vapaata aikaa. Kaiva uima-asu esiin ja virkistäydy hotellin uima-altaassa tai kultaisella hiekkarannalla.
Pieni Dinh Cau -temppeli on kaunis paikka päättää päivä, siellä voi nauttia merituulesta ja ihailla auringonlaskua meren yllä.
Seuraavat päivät on varattu rentoutumiselle.
Phu Quoc on Vietnamin suurin saari, ja viime vuosina siitä on tullut suosittu kohde niin vietnamilaisille kuin kansainvälisillekin matkailijoille. Saaren tunnelma on rauhallisen rento: palmujen reunustamat hiekkarannat, kristallinkirkas vesi ja saaren sisäosien vehreät metsät kutsuvat viihtymään. Suuri osa saaresta on suojeltua kansallispuistoa, mikä näkyy rehevinä maisemina. Rannikon tuntumassa meri houkuttelee uimaan, ja eteläisillä An Thoin saarilla on erinomaiset mahdollisuudet sekä sukellukseen että snorklaukseen värikkäillä koralliriutoilla.
Phu Quocin tunnelma vaihtelee alueittain. Saaren suurimmassa kaupungissa Duong Dongissa ja sen lähistöllä on vilkkaampaa. Sieltä löytyy kauppoja sekä laaja valikoima ravintoloita ja kahviloita. Rantojen varrella voi nauttia rantabaareista ja ihailla upeita auringonlaskuja, kun taas kaupungin ulkopuolisilla rannikkoseuduilla odottaa rauhallisempi ja rennompi lomatunnelma.
Kun suuntaa syvemmälle sisämaahan, voi vierailla saaren kuuluisilla pippuriviljelmillä tai tutustua perinteisen kalakastikkeen valmistukseen, josta Phu Quoc on erityisen tunnettu.
Saaren pohjoisosassa löydät pieniä kalastajakyliä, joissa voit herkutella vastavalmistetuilla kala- ja äyriäisannoksilla. Etelässä voit tutustua Phu Quocin historiaan Vietnamin sodan aikaiseen Coconut Prison -vankilaan, joka tarjoaa katsauksen saaren dramaattiseen menneisyyteen. Täältä lähtee myös maailman pisin meren yllä kulkeva köysirata, joka yhdistää An Thoin Hon Thomin saareen.
Illalla kannattaa vierailla saaren suurimman kaupungin, Duong Dongin, tunnelmallisilla yömarkkinoilla. Siellä riittää elämää, ja voit maistella paikallisia erikoisuuksia, kierrellä kojujen joukossa ja aistia kaupungin sykkeen.
Tänään kotimatka alkaa. Sinut noudetaan hotellilta ja kuljetetaan Phu Quocin lentokentälle, josta lennät takaisin Eurooppaan välilaskun/-laskujen kautta.
Laskeudut valitulle lentokentälle ihanan matkan jälkeen, joka toi mukanaan runsaasti uusia muistoja ja ansaittua rentoutumista.
|
|
Ainutlaatuisia etuja ryhmille (min. 6 hlö) – pyydä tarjous tänään ja saat lisätietoa.
Iida on matkustanut moniin kohteisiin ja rakastaa auttaa muita löytämään unelmamatkansa.
Tiedämme, että aikasi on arvokasta. Tarjoamme huomaavaista palvelua, joka takaa mukavuutesi ja turvallisuutesi koko matkasi ajan. Aina varaushetkestä kotiinpaluuseen asti hoidamme jokaisen yksityiskohdan äärimmäisen huolellisesti.
Tarjoamme laajan valikoiman kohteita. Niistä jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa, joka on paikallisten kulttuurien, kiehtovan luonnon ja luonnonkauneuden muokkaama.
Suunnittelemme matkoja, jotka matka- ja maa-asiantuntijamme ovat laatineet laajojen tutkimustensa ja omien kokemustensa perusteella. Jokainen matka on suunniteltu esittelemään kunkin kohteen parasta tarjontaa.
TourCompassin matkoilla voit olla varma, että matkasi on turvallisissa käsissä. Olemme Tanskan matkatakuurahaston jäsen. Siksi voit olla matkustajana varma siitä, että matkasi korvataan, mikäli matkanjärjestäjä menee konkurssiin.