Etelä-Afrikan Eastern Cape -provinsissa sijaitsee yksityinen 12 000 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue, Kariega Game Reserve.
Alueelta löytyy 5 erikokoista ja erihintaista lodgea.
Kariegan historia alkoi vuonna 1989. Paikallisella perheellä oli visio riistansuojelualueesta seudulla, joka tuolloin oli vielä maatalousmaata. He ostivat palan maata läheltä Kariegajokea ja ryhtyivät määrätietoiseen työhön haaveensa toteuttamiseksi.
Seuraavien 30 vuoden aikana perhe – yhteistyössä yhtä visionäärisen naapurinsa kanssa – hankki lisää maata ja rakensi palstoille uusia lodgeja. Tänä päivänä suojelualue on yksi Itä-Kapin suurimmista.
TourCompass on tehnyt yhteistyötä Kariega Game Reserven kanssa jo vuodesta 2015. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että suojelualueella asiakkaillamme on mahdollisuus kokea mahtavia (ja malariavapaita) safareita, mutta myös siitä, että Kariegan lähestymistapa luonnon ja villieläinten suojeluun ja yhteistyöhön paikallisen yhteisön kanssa sopii hienosti yhteen omien arvojemme kanssa.
Vuonna 2009 perustettiin kansalaisjärjestö Kariega Foundation, jonka tarkoituksena on tehdä yhteistyötä Kariega Game Reserven kanssa yhteisen vision toteuttamiseksi – luonnonsuojelun ja paikallisyhteisön kehittämisen edistämiseksi. Kariega Game Reserve tukee Kariega Foundationin varainkeruuta monin tavoin, joista näkyvin on luonnonsuojelu- ja paikallisyhteisömaksu, jonka kaikki majoittuvat vieraat maksavat. Tämä majoitusmaksu peritään henkilöä ja yötä kohden uloskirjautumisen yhteydessä Kariegan lodgeista. Maksu voidaan suorittaa ainoastaan paikan päällä, sillä koko summa ohjataan suoraan säätiön toimintaan.
Kariega Foundationin filosofia on ”Conservation Through Community” – toisin sanoen paikallinen yhteisö, joka asuu suojeltavan luonnon keskellä, on otettava mukaan suojelutyöhön.
Siksi Kariega Game Reserveen suuntautuviin safarimatkoihimme sisältyy kylävierailu. Haluamme olla mukana vahvistamassa ”ubuntua*”. Haluatko sinäkin?
Voit tehdä paikan päällä lisälahjoituksen Kariega Foundationille, ja Pack for a Purpose -järjestön kautta on myös mahdollista viedä lahjoituksia lähialueiden kouluihin ym.: https://www.packforapurpose.org/destinations/africa/south-africa/kariega-game-reserve/
* Eteläafrikkalainen sanonta, joka voidaan kääntää suomeksi lyhyesti “inhimillisyydeksi toisia kohtaan”.
