Australian-kiertomatka tarjoaa paahtavaa aurinkoa, kultaisia hiekkarantoja, trooppisia sademetsiä, kiehtovia kaupunkeja ja rikasta kulttuuria.
Mutta mihin aikaan vuodesta Australiaan kannattaa matkustaa?
Alla voit lukea lisää Australian ilmastosta, matkailusesongeista ja vuodenajoista ja löytää inspiraatiota oman Down Under -matkasi ajankohdan suunnitteluun.
Huomaa, että alla oleva opas on ohjeellinen ja suositukset voivat muuttua milloin tahansa.
Paras aika matkustaa Australiaan
Paras aika matkustaa Australiaan on keväällä (syyskuusta marraskuuhun) ja syksyllä (maaliskuusta toukokuuhun), jolloin sää on miellyttävä suurimmassa osassa maata. Moni valitsee myös matkustusajankohdaksi meidän talvikuukaudet (joulukuusta helmikuuhun), jolloin Australiassa on kesä.
Australia on kuitenkin valtava maa, jossa on hyvin vaihteleva ilmasto – se tarjoaa upeita elämyksiä ympäri vuoden.
Australian ilmasto
Australia on ympärivuotinen matkakohde.
Australia sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, joten siellä on kesä, kun meillä on talvi ja päinvastoin. Koska maa on myös valtavan suuri, sen eri osat kuuluvat eri ilmastovyöhykkeisiin – trooppiseen, subtrooppiseen, kuivaan ja lauhkeaan – joilla kaikilla on omat vaikutuksensa alueelliseen säähän.
Kaiken kaikkiaan Australiassa on neljä vuodenaikaa suurimmassa osassa maata, lukuun ottamatta trooppista pohjoista aluetta, jossa sen sijaan on sadekausi ja kuiva kausi.
Jos pidät tietynlaisesta säästä tai haluat kokea tiettyjä elämyksiä, kannattaa tutustua siihen, mitä eri vuodenajat tuovat tullessaan.
Kuukausittaiset sääolosuhteet on helppo tarkistaa säätilastostamme, joka löytyy täältä.
Australian trooppisen pohjoisen sää
Pohjois-Australian trooppisilla alueilla (esim. Darwin ja Cairns) on kaksi vuodenaikaa;
- Sadekausi: lokakuusta huhtikuuhun
- Kuiva kausi: toukokuusta syyskuuhun
Milloin Australiassa on sadekausi?
Sadekausi Pohjois-Australiassa sijoittuu lokakuun ja huhtikuun välille.
Tämä kausi on tunnettu korkeista lämpötiloista ja suuresta kosteudesta. Marraskuusta huhtikuuhun on myös syklonikausi. Näinä kuukausina trooppisten myrskyjen riski kasvaa, ja ne voivat tuoda mukanaan voimakkaita tuulia ja runsaasti sadetta. Erityisesti pohjoiset rannikkoalueet, kuten Queensland, Northern Territory ja Länsi-Australia, voivat kärsiä trooppisista sääolosuhteista.
Yleisesti ottaen sadekausi tuo harvoin mukanaan koko päivän jatkuvaa sadetta, ja saat usein nauttia aurinkoisesta päivästä, mutta iltapäivällä voi tulla sadekuuroja.
Monille sadekausi ei ole ihanteellisin aika vierailla Pohjois-Australiassa, minkä vuoksi täällä on tyypillisesti vähemmän kävijöitä kuin muina aikoina vuodesta. Joitakin kansallispuistoja saatetaan myös väliaikaisesti sulkea säätilanteen vuoksi. Tästä syystä emme myy matkoja, jotka sisältävät Darwiniin suuntautuvia vierailuja joulukuun ja maaliskuun välisenä aikana. L Huomioithan myös, että sadekausi lisää polttavien meduusojen, kuten kuutiomeduusan (box jellyfish) ja Irukandjin, esiintymistä Pohjois-Australiassa. Näistä voit lukea lisää blogikirjoituksestamme Australian eläimistöstä.
Sadekaudella matkustamisessa on kuitenkin useita hyviä puolia. Sadekausi tarjoaa esimerkiksi ainutlaatuisen tilaisuuden kokea luonnonvoimat lähietäisyydeltä, kun taivas esittää dramaattisia ukkos- ja salamanäytelmiään. Sadesäät tuovat myös uutta eloa luontoon, kun muina aikoina puroksi kuihtuneet putoukset puhkeavat pulppuamaan ja jokien virtaus on voimakkaampaa.
Monet ajoittavat matkansa mieluiten sadekauden loppupuolelle (ja kuivan kauden alkuun), koska silloin voit saada parhaat puolet kummastakin vuodenajasta: rehevän luonnon ja vähemmän sadetta.
3 hyvää syytä matkustaa sadekaudella:
- Sade tekee maisemista kauniin vihreitä, ja joissa ja putouksissa virtaa erityisen runsaasti vettä
- Voit kokea todella vaikuttavia ukkosmyrskyjä näyttävine salamoineen
- Sadekaudella pohjoisosissa on vähemmän muita matkailijoita
Milloin Australiassa on kuiva kausi?
Kuivakausi Pohjois-Australiassa kestää toukokuusta syyskuuhun.
Kuivalla kaudella päivät ovat lämpimiä, aurinko paistaa ja taivas on sininen, sadetta ei ole juuri lainkaan ja yöt ovat viileitä. Lämpötilat ovat alhaisempia kuin märkänä vuodenaikana, usein lähempänä 30 astetta, mutta elohopea laskee vain harvoin alle 17 asteen keskiarvon.
Kuiva kausi on erinomaista aikaa snorklata Suurella valliriutalla. Kun sateita ei ole, vesi on tyynempää ja kirkkaampaa, mikä helpottaa pinnanalaisen elämän tutkimista. Kuiva kausi on myös parasta aikaa valaiden tarkkailuun Cairnsin seudulla, missä voit hyvällä onnella nähdä muun muassa ryhävalaita.
3 hyvää syytä matkustaa kuivalla kaudella
- Päivät ovat aurinkoisia, kuivia ja lämpimiä
- Säät ovat täydellisiä rantalomailuun, jos haluat nauttia auringosta pohjoisilla rannoilla
- Paras ajankohta vierailla Northern Territoryn Kakadun ja Litchfieldin kansallispuistoissa sekä snorklata Pohjois-Queenslandin Suurella valliriutalla, sillä vesi on silloin kirkkaimillaan.
Vuodenajat muualla Australiassa
Muualla Australiassa, esimerkiksi Sydneyn, Melbournen ja Brisbanen kaltaisissa suurkaupungeissa, koetaan vuoden mittaan samat neljä vuodenaikaa kuin meillä Suomessakin.
Koska Australia sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, vuodenajat ovat päinvastaiset kuin meillä. Kun meillä siis on talvi, Australiassa on kesä – ja niin edelleen:
- Kevät: syyskuusta marraskuuhun
- Kesä: joulukuusta helmikuuhun
- Syksy: maaliskuusta toukokuuhun
- Talvi: kesäkuusta elokuuhun
Milloin Australiassa on kevät?
Australiassa on kevät syyskuusta marraskuuhun.
Ilmat ovat lämpimämpiä kuin talvella (jolloin meillä on kesä), mutta viileämpiä kuin kesällä (jolloin meillä on talvi). Yleisesti ottaen keväälle ovat tyypillisiä aurinkoiset päivät ja viileämmät yöt.
Päivälämpötilat ovat kuitenkin edelleen suhteellisen korkeita, ja elohopea voi nousta keskimäärin 20–25 asteeseen Sydneyssä ja Melbournessa, Brisbanessa hieman korkeammallekin.
Keväällä luonto alkaa puhjeta kukkaan, ja esimerkiksi Sydneyssä villikukkien väriloisto on omaa luokkaansa. Miellyttävä sää sopii erinomaisesti monenlaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin, joita voi harrastaa suurkaupungeissa, kuten ulkoilmaelokuvateatterissa käymiseen tai kauniissa puistoissa viihtymiseen.
Matkailun osalta kevät on Australiassa välisesonkia (sesonki korkeasesongin ja matalasesongin välissä), ja kaiken kaikkiaan se on loistavaa aikaa vierailla koko maassa.
3 hyvää syytä matkustaa keväällä:
- Hyvä ajankohta matkustaa koko maassa
- Miellyttävä sää sopii täydellisesti ulkoilmaelämyksiin; käy esim. ulkoilmaelokuvateatterissa tai samoile kansallispuistoissa, kuten Blue Mountainsissa
- Maisemat ovat värikkäitä, kun villikukat puhkeavat kukkaan
Milloin Australiassa on kesä?
Australiassa on kesä joulukuusta helmikuuhun.
Säät ovat aurinkoisia ja taivas on sininen. Lämpötilat ovat hyvin korkeita; Sydneyssä, Melbournessa ja Brisbanessa elohopea voi huidella korkeimmillaan jopa 30 asteessa (lämpimintä on Brisbanessa).
Kesä on korkeasesonkia, ja tähän aikaan myös australialaiset lapset ovat lomalla koulusta. Kun koulu jälleen alkaa helmikuussa, matkailusesonki hiljenee hieman.
Monet haluavat matkustaa Australiaan kesäaikaan, joten tähän aikaan matkoista on kova kysyntä. Suosittelemme siksi, että varaat joulun ja uudenvuoden väliin tai tammikuuhun osuvan matkan hyvissä ajoin. Tammikuun 26. päivä vietetään myös Australia Dayta eli Australian kansallispäivää.
Vuoden kuumimpina kuukausina osissa Australiaa voi esiintyä maastopaloja, erityisesti maan etelä- ja itäosissa. Viranomaiset seuraavat tilannetta tarkasti, ja ne vaikuttavat vain harvoin matkareitteihimme.
3 hyvää syytä matkustaa kesällä:
- Mahdollisuus viettää joulua kesäisessä säässä
- Pitkät illat sopivat täydellisesti grillijuhlien (barbie) viettoon ja perinteisiin ilotulituksiin, joita järjestetään mm. Australia Day -päivänä
- Upeat säät kutsuvat viihtymään hiekkarannoilla ja viettämään aikaa ulkona
Milloin Australiassa on syksy?
Australiassa on syksy maaliskuusta toukokuuhun.
Säät ovat lämpimimmillään syyskauden alussa, ja maalis-huhtikuussa Sydneyssä ja Melbournessa päivälämpötilat voivat olla keskimäärin jopa 25 astetta. Lämpötilat laskevat syksyn loppua kohti.
Syksy on matkailun osalta kevään tavoin välisesonkia (sesonki korkeasesongin ja matalasesongin välissä), mikä tekee siitä hyvän ajankohdan vierailla kaikkialla maassa. Maisemat ovat tähän aikaan varsin viehättäviä, kun luonnon väri muuttuu vihreästä oranssiksi, punaiseksi ja ruskeaksi.
Syksy osuu samaan aikaan Pohjois-Australian sadekauden lopun ja kuivan kauden alun kanssa. Se on monien suosima ajankohta Australian pohjoisosiin suuntautuville matkoille, sillä luonto on sadekuukausien jäljiltä rehevimmillään, mutta sadetta on vähemmän.
Syksy on myös loistavaa aikaa vierailla punaisella aavikolla ja kokea Uluru, missä on odotettavissa aurinkoisia päiviä ja lämpimiä öitä.
3 hyvää syytä matkustaa syksyllä:
- Hyvä ajankohta matkustaa koko maassa
- Lauhkeat lämpötilat sopivat erinomaisesti patikointiin kansallispuistoissa
- Kuvankauniita maisemia koristavat luonnon viehättävät syysvärit
Milloin Australiassa on talvi?
Australiassa on talvi kesäkuusta elokuuhun.
Talvikuukaudet ovat vuoden kylmimpiä kuukausia. Sää voi olla pilvinen, mutta myös aurinkoa riittää. Vaikka on talvi, ilmat ovat silti suhteellisen lämpimiä, sillä keskilämpötila Melbournessa ja Sydneyssä on 15–17 astetta.
Talvi on sesongin hiljaisinta aikaa (paitsi pohjoisessa), ja silloin matkailijoita on tavallista vähemmän. Samaan aikaan pohjois-Australiassa, esimerkiksi Darwinissa ja Cairnsissa, vietetään kuitenkin vilkkainta matkailusesonkia. Tämä on erinomaista aikaa vierailla Kakadun ja Litchfieldin kansallispuistoissa sekä Great Barrier Reefillä, sillä alueella vallitsee kuivakausi ja sää on aurinkoinen sekä miellyttävän lämmin. Myös Ulurun ja Kata Tjutan kokemiseen talvi on yksi parhaista ajankohdista vähäisten sateiden ja miellyttävien lämpötilojen ansiosta.
Tähän aikaan vuodesta on myös mahdollista nähdä ryhävalaita matkalla pohjoiseen Australian kaakkoisrannikkoa pitkin – esimerkiksi Sydneyn edustalla (toukokuusta marraskuuhun) ja Hervey Bayssa (heinäkuusta lokakuuhun).
3 hyvää syytä matkustaa talvella:
- Lempeissä lämpötiloissa on mukava tutustua Australian mielenkiintoisiin kaupunkeihin
- Mahdollisuus nähdä valaita itärannikolla
- Yksi parhaista ajankohdista matkustaa Pohjois-Australiaan (Darwin ja Cairns) sekä kokea Uluru, sillä lämpötilat ovat miellyttävät.
Haluatko kokea Australian?
Matkustitpa Australiaan mihin aikaan vuodesta tahansa, voimme luvata, että palaat kotiin unohtumattomien matkamuistojen kanssa.
Etkö ole varma, milloin olisi paras aika vierailla Australiassa? Ota yhteyttä kokeneisiin matka-asiantuntijoihimme jo tänään ja saat apua seuraavan suuren seikkailun suunnitteluun!
TourCompass – Turistista matkailijaksi








