
Punaisia ruusuja. Suklaasydämiä. Pöytä kahdelle lähiravintolassa. Perinteinen ystävänpäivä 14. helmikuuta voi toki olla ihana, mutta jos olette viettäneet sitä jo muutaman kerran – tai ajattelette, että suurin romanttinen ele olisi asettaa sähköpostiin automaattinen poissaoloviesti ja lähteä yhdessä maailmalle – meillä on onneksi tarjolla hyviä vaihtoehtoja.
Miksi tyytyä ruusuihin, kun voitte yhdessä ihailla romanttisia auringonlaskuja trooppisella saarella Intian valtamerellä? Lähteä roadtripille halki Uuden-Seelannin upeiden maisemien? Tai kiivetä yhdessä vuorelle?
Kukat kuihtuvat kuitenkin aikanaan. Voitte muistella yhteistä matkaa ja siitä riittää puhuttavaa vielä vuosiksi.
Olemme koonneet viisi upeaa matkakohdetta ystävänpäiväksi 2027 pariskunnille, jotka kaipaavat perinteistä treffi-iltaa enemmän ja haluavat tuoda suhteeseensa ripauksen seikkailua.
Sri Lanka ja Malediivit: kaksi maailmaa, yksi matka kahdelle

Sri Lankan ja Malediivien matkalla voitte juhlistaa rakkautta seikkailujen, unohtumattomien elämysten ja kahdenkeskisen ajan merkeissä trooppisissa maisemissa.
Sri Lanka on monimuotoinen maa, joka tarjoaa valtavan kirjon elämyksiä värikkäästä kulttuuriperinnöstä ja historiallisista temppeleistä vehreisiin ylänköihin, teeviljelmiin ja rikkaaseen eläimistöön. Täällä voitte tutustua ikonisiin UNESCO-maailmanperintökohteisiin, kuten Sigiriyan Leijonakallioon ja Dambullan luolatemppeliin, matkustaa junalla vehreiden vuoristomaisemien halki sekä lähteä safarille kansallispuistoihin, joissa elää norsuja, leopardeja, värikkäitä lintuja ja krokotiileja.
Kun olette saaneet kokea hieman seikkailuja, voitte hidastaa tahtia ja nauttia kahdenkeskisestä ajasta Malediiveilla. Täällä odottavat turkoosinsininen meri, hohtavan valkoiset hiekkarannat ja auringonlaskut, joita yleensä näkee vain postikorteissa.
Juuri Sri Lankan elämyksellisyyden ja Malediivien rauhallisen, eksoottisen tunnelman välinen kontrasti tekee näiden kahden kohteen yhdistelmästä täydellisen romanttiselle matkalle.
Kilimanjaro: äärimmäinen IKEA-testi

Sanotaan, että toisen oppii tuntemaan todella hyvin, kun kokoaa IKEA-kaapin yhdessä. Haluamme ehdottaa vaihtoehtoa: kiivetkää yhdessä Afrikan korkeimmalle vuorelle.
Vaellus Kilimanjaron huipulle ei ehkä ole kaikkein ilmeisin ystävänpäivätreffien kohde, mutta on vaikea kuvitella suurempaa yhteistä voitontunnetta kuin se, että seisotte yhdessä Kilimanjaron huipulla.
Matka Kilimanjaron huipulle on vähintään yhtä suuri elämys kuin itse määränpää. Reitin varrella maisemat vaihtuvat rehevästä sademetsästä avoimeen ylänköön ja lopulta karuun, alppimaiseen aavikkomaisemaan. Lemosho-reittiä pidetään yhtenä Kilimanjaron kauneimmista reiteistä. Sen varrella on hyvin aikaa ihailla upeita maisemia ja totutella vähitellen korkeaan ilmanalaan.
Seikkailun päätteeksi voitte rentoutua Sansibarin eksoottisilla hiekkarannoilla ja antaa väsyneiden jalkojen levätä. Matkaan voi yhdistää myös safarin, jolla pääsette näkemään Tansanian upeita villieläimiä.
Vuorikiipeilyä, rantalomaa ja Big Five -eläimet – suklaarasian on vaikea kilpailla tämän kanssa…
Argentiina: viiniä lasissa ja seikkailuja horisontissa

Jos teidän käsitykseenne romantiikasta kuuluvat hyvä ruoka, viinilasillinen ja vaikuttavat luontoelämykset, Argentiina on erinomainen kohde ystävänpäivämatkalle.
Pääkaupungissa Buenos Airesissa voitte kuljeskella käsi kädessä leveillä bulevardeilla ja ihailla kiinnostavaa arkkitehtuuria, joka on antanut kaupungille lempinimen ”Etelä-Amerikan Pariisi”. Matkan varrella voitte tutustua tunnelmalliseen Palermon kaupunginosaan, joka tunnetaan erityisesti katutaiteestaan, ihastella La Bocan värikkäitä julkisivuja tai istahtaa kahvilaan seuraamaan kaupungin vilinää.
Illan hämärtyessä on aika tutustua Argentiinan tunnetuimpiin herkkuihin ja elämyksiin. Nauttikaa illallinen, joka koostuu argentiinalaisen keittiön klassikkoannoksista ja mehevistä pihveistä. Kohottakaa malja rakkaudelle lasillisella Mendozan alueen viiniä. Tango on olennainen osa Buenos Airesin identiteettiä. Eri puolilla kaupunkia voitte nähdä tämän intohimoisen tanssin, joka sai alkunsa juuri täällä.
Maisemat vaihtuvat täysin, kun jatkatte matkaa ja lähdette tutustumaan Argentiinan upeimpiin luontokohteisiin. Ihailkaa yhdessä subtrooppisen sademetsän ympäröimiä mahtavia Iguassun putouksia ja seiskää rinnakkain vaikuttavan Perito Morenon jäätikön edessä – nämä elämykset jäävät mieleenne pitkäksi aikaa.
Uusi-Seelanti: Kahdenkeskistä aikaa tien päällä

Uudessa-Seelannissa voitte nauttia vapaudesta seikkailullisella roadtripillä. Matkan varrella pääsette ihailemaan maan loputtoman monipuolista luontoa ja mikä parasta, päätätte itse tahdin.
Täällä voitte hypätä rattiin, laittaa hyvän yhteisen soittolistan soimaan ja nauttia vaihtuvista maisemista. Matkan varrella näette kaikkea vehreistä viinitarhoista ja vulkaanisista maisemista lumihuippuisiin vuoriin, kimaltaviin järviin ja dramaattisiin vuonoihin.
Pohjoissaarella voitte tutustua muun muassa Rotoruan geotermisiin maisemiin, joissa kuumat lähteet ja pulppuavat mutalammikot kertovat alueen vulkaanisesta aktiivisuudesta. Jos teitä yhdistää rakkaus Taru sormusten herrasta- ja Hobitti-elokuviin, voitte myös suunnata Hobbitoniin ja lähteä tutkimaan elokuvista tuttuja maailmankuuluja hobittikoloja.
Eteläsaarella voitte ajaa kauniin Pukaki-järven rantaa pitkin ja ihailla samalla Mount Cookia eli Aorakia, tutustua vaikuttaviin jäätikkömaisemiin sekä purjehtia Milford Soundin vuonolla jyrkkien vuorenseinämien keskellä. Matkan varrella saatatte löytää oman suosikkipaikkanne, jota ei koskaan merkitty matkasuunnitelmaan.
Helmikuu osuu keskelle Uuden-Seelannin kesää, joten se on erinomainen kuukausi roadtripille. Päivät ovat pitkiä, ja olosuhteet ovat yleensä hyvät maan tutkimiseen autolla.
Yhdessä taitetut kilometrit antavat hyvin aikaa pitkille keskusteluille, spontaaneille poikkeamille ja uusille yhteisille kokemuksille.
USA:n itärannikko: käsi kädessä suurkaupungista toiseen

Helmikuussa Yhdysvaltojen itärannikko näyttää talvisemman puolensa, mikä luo mainiot puitteet kaupunkilomalle. Päiviin voi yhdistää museokäyntejä, viihtyisiä kahviloita ja pitkiä kävelyretkiä historiallisten maamerkkien ja tunnelmallisten kaupunginosien keskellä.
Sen sijaan, että jäisitte yhteen kaupunkiin, voitte hypätä junaan ja tutustua useampaan itärannikon klassikkokohteeseen samalla matkalla. Matka vie teidät Washington D.C.:stä Philadelphiaan, New Yorkiin ja Bostoniin, ja matkan varrella pääsette kokemaan neljä hyvin erilaista suurkaupunkia, joilla jokaisella on oma historiansa ja tunnelmansa. Washington D.C.:ssä näette vaikuttavia monumentteja, Philadelphiassa pääsette Yhdysvaltain itsenäisyyden historian äärelle ja New Yorkissa ihailette kaupungin siluettia vesiltä käsin. Matkan varrella pääsette myös näkemään ikonisen Vapaudenpatsaan.
GPS:n seuraamisen sijaan voitte rentoutua junassa ja katsella ikkunasta vaihtuvia maisemia matkalla kaupungista toiseen. Juna vie teidät suoraan kaupunkien keskustoihin, joten myös siirtymät ovat osa matkaelämystä. Samalla voitte rauhassa odottaa seuraavaa pysähdystä, pitää toisianne kädestä ja nauttia yhteisestä matkasta.
Varaa romanttinen ystävänpäivämatka vuodelle 2027 TourCompassilta

Olipa haaveenanne trooppiset saaret, vuorenhuiput tai suurkaupunkien seikkailut, ystävänpäivä on täydellinen tilaisuus luoda uusia yhteisiä muistoja.
Matka-asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan teitä. Ottakaa yhteyttä jo tänään, niin löydämme teille juuri oikean ystävänpäivämatkan.
TourCompassin kanssa on turvallista tutkia maailmaa – olemme tukenasi koko matkan ajan!
TourCompass – Turistista matkailijaksi
