Lähde mukaan ja koe maalaismainen Ninh Binh, jossa upea luonto avautuu riisipeltojen, kylien ja kalkkikivivuorten välissä.
Opas ja kuljettaja noutavat hotelliltasi, ja matka suuntautuu Hanoista etelään kohti Ninh Binhin maakuntaa, jota kutsutaan usein nimellä ”Halonginlahti maalla”. Noin 2,5 tunnin ajomatkan jälkeen saavut Gia Vienin alueelle, jossa päivän noin 14 kilometrin pituinen pyöräretki alkaa. Lähdet liikkeelle rauhalliseen tahtiin pienillä teillä, jotka kulkevat vihreiden riisipeltojen ja paikallisten kylien halki kohti Van Longin luonnonsuojelualuetta. Matkan varrella on hyvin aikaa pysähtyä ja ottaa valokuvia.
Mai Trungin kylässä vierailet paikallisen perheen luona, joka toivottaa sinut tervetulleeksi kotiinsa. Siellä pääset tutustumaan maalaiselämään ja osallistut vuodenaikojen mukaan vaihteleviin askareisiin, kuten riisipeltojen hoitoon, puutarhatöihin tai kalojen ja siipikarjan ruokintaan. Näiden tehtävien kautta saat aidon kuvan vietnamilaisen maaseudun arjesta.
Vierailun jälkeen perhe kutsuu sinut keittiöön osallistumaan rentoon kokkaustuokioon. He esittelevät vietnamilaisen keittiön makuja ja valmistustapoja, ja pääset myös itse osallistumaan ruokalajien valmistukseen. Päivä huipentuu perheen valmistamaan kotiruokalounaaseen, joka nautitaan perheen rennossa ja kodikkaassa ilmapiirissä.
Tämän jälkeen pyöräilet takaisin lähtöpaikkaan, matka kestää vain muutaman minuutin. Palautat pyörän ja sinut kuljetetaan Van Longiin. Siellä nouset perinteiseen soutuveneeseen. Vene lipuu rauhallisesti hiljaisen luonnonsuojelualueen lävitse. Täällä koet rauhallisia kosteikkoja, näyttäviä kalkkikivikallioita ja runsaan linnuston, jotka luovat tunnelmallisen maiseman. Kalkkikivivuoret kohoavat dramaattisesti veden yläpuolelle, samalla kun rehevä kasvillisuus heijastuu tyyneen vedenpintaan.
Iltapäivän lopulla opas ja kuljettaja vievät sinut takaisin hotellillesi Hanoissa, upean luontoelämyksiä täynnä olleen päivän jälkeen.
Kesto: noin 9 tuntia
Tällä retkellä on mukana vain TourCompassin omia asiakkaita.
Suosittelemme varaamaan retken matkan varauksen yhteydessä.
| per henki alkaen: 139 € |
Iida on matkustanut moniin kohteisiin ja rakastaa auttaa muita löytämään unelmamatkansa.