El Portal, Yosemiten kansallispuisto
Yosemite View Lodge

Maiseman läpi vapaana virtaavan vuoristojoen kohina on ensimmäinen asia, jonka huomaat tullessasi Yosemite View Lodgeen. Kyseessä on kaunis, 233 kilometriä pitkä Merced-joki, jonka rannalle hotelli on rakennettu. Yosemite View Lodge sijaitsee El Portalin kaupungissa vain 5 minuutin ajomatkan päässä Yosemiten kansallispuiston sisäänkäynniltä.

Hotelli on vanhemmanpuoleinen, mutta erinomaisen sijaintinsa ansiosta se on monien ykkösvalinta, sillä alueen majoitusvalikoima on rajallinen. Huoneet on sisustettu yksinkertaiseen lodgetyyliin puukalusteila ja lattiamatoilla. Kaikissa huoneissa on televisio, kattotuuletin, ilmastointi ja oma kylpyhuone, josta löytyy hiustenkuivaaja ja ilmaisia kylpytuotteita. Lisäksi kaikkiin huoneisiin kuuluu minikeittiö, jossa on pari liettä, pieni jääkaappi, mikroaaltouuni, leivänpaahdin ja kahvinkeitin. WiFi on ostettavissa, mutta yhteys on hyvin rajallinen.

Hotellin alueella on kaksi ravintolaa, joista saa muun muassa aamiaista ja illallista. Ruokalistalla on yhdysvaltalaisen keittiön klassikoita sekä iltaisin myös pizzaa.

Yosemite View Lodgessa on sekä sisä- että ulkouima-allas (sisäuima-altaan aukioloajat ovat rajoitettuja) ja ulkokylpylä. Kun olet viettänyt aktiivisen päivän luonnossa, voit pulahtaa porealtaaseen, katsella yläpuolellasi tuikkivia tähtiä ja kuunnella taustalla pulppuavaa Merced-jokea. Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää iltaa hauskan päivän jälkeen!

Tai miltä kuulostaisi kokeilla aitoa amerikkalaista retkiperinnettä ja paistaa muutama S’more? Osta pussi vaahtokarkkeja ja paketti keksejä ja paahda ne nuotiopaikalla samalla kun ihastelet näköaloja Sierra Nevadan vuoristoon.

Lisäksi hotellissa on kuntokeskus, pelihuone ja ulkoleikkipaikka perheen pienimmille.

Hinta huonetason korotukselle, per yö:
Mistä Classic Mountain View mihin Deluxe River Room
Per henkilö alkaen: 39 €
Iida Väänänen
Pohjois-Amerikka
Ota yhteyttä matka-asiantuntijaamme

Iida on matkustanut moniin kohteisiin ja rakastaa auttaa muita löytämään unelmamatkansa.

Pyydä tarjous
Matkasi
 
Kohde:
 
Matka:
Kaikki näytetyt hinnat ovat henkilöä kohden
Päivämäärä:
 
Lentokenttä:
 
Yhdistä matka:
Ei yhdistelmää
 
Aikuisten määrä:
Lähtöhetkellä
Lapsia alle 12 v.:
Täytä lomake
Saat sitomattoman tarjouksen matkasta.
Yhteystietosi
Saat sitomattoman tarjouksen matkasta.