Syvällä Guatemalan vehreässä viidakossa, jossa eksoottisten eläinten äänet kaikuvat kaukaisuudessa, piilee menneisyyden mysteerejä ja salaisuuksia tihkuva maailma.
Kyse on Tikalin kansallispuistosta, jonka ikiaikaiset pyramidit ja temppelit kohoavat majesteettisina keskellä vihreää maisemaa ja todistavat mayojen vaikuttavasta sivilisaatiosta.
Lähde mukaan tutkimaan tätä arkeologista ihmettä, ja saat ainutlaatuisen katsauksen rikkaaseen kulttuuriperintöön, joka on muovannut Guatemalan sellaiseksi kuin se on tänään.
Mistä Tikalin kansallispuisto on tunnettu?
Tikalin kansallispuisto on vehreä luonnonhelmi Guatemalan pohjoisosassa. Puisto on ikonisen Tikalin rauniokaupungin koti, joka oli aikanaan yksi mayasivilisaation suurimmista ja merkittävimmistä valtakeskuksista.
Mayojen kukoistuskaudella vuosina 200–900 jaa. kaupunki kasvoi huomattavasti ja siellä eli parhaimmillaan jopa 90 000 asukasta. Noin vuonna 900 jaa. kaupunki romahti tuntemattomista syistä, ja mayat hylkäsivät sen. Ajan myötä tiheä viidakko valtasi lukuisat rakennukset ja kätki kaupungin vuosisadoiksi, kunnes se löydettiin virallisesti uudelleen vuonna 1848.
Nykyään Tikal on rauniokaupunki ja sitä pidetään yhtenä mayasivilisaation merkittävimmistä arkeologisista alueista. Vuodesta 1979 lähtien Tikalin kansallispuisto on ollut UNESCO maailmanperintöluettelossa, mikä korostaa sen ainutlaatuista historiallista ja kulttuurista arvoa.
Upean arkkitehtuurinsa lisäksi Tikalin kansallispuisto tunnetaan Star Wars -elokuvasta “Episodi IV – Uusi toivo”, jossa se esittää planeettaa Yavin 4. Tämä rooli on tuonut puistolle kansainvälistä huomiota ja tehnyt siitä suositun matkakohteen Star Wars -faneille ympäri maailmaa.
Mitä Tikalin kansallispuistossa voi kokea?
Tikalin kansallispuisto on arkeologinen aarrearkku, joka kätkee sisäänsä kiehtovan kulttuuriperinnön, jonka juuret ulottuvat mayojen aikaan. Lisäksi luonnonkauniit maisemat ovat poikkeuksellisen rikkaan eläin- ja kasvilajiston koti.
Tutustu alla elämyksiin, jotka odottavat sinua Tikalin kansallispuistossa.
Majesteettisia temppeleitä ja raunioita
Tikalin kansallispuiston suurin vetonaula on epäilemättä Tikalin raunioalue, joka oli mayojen aikaan yksi vaikutusvaltaisimmista kaupungeista.
Raunioalue kattaa 16 neliökilometriä ja siellä on yli 3 000 erilaista rauniota. Tikalin kansallispuisto tunnetaan erityisesti kuudesta pyramidinmuotoisesta temppelistä, jotka kohoavat upeasti keskellä vehreää sademetsää, ja ovat ainutlaatuinen todiste mayojen loiston ajasta.
Vaikka Tikalin kansallispuisto on Guatemalan laajin mayojen arkeologinen alue, moni sen temppeleistä on yhä kaivamatta. Arvioiden mukaan vain noin 30 % temppeleistä on kaivettu esiin, joten suuri osa Tikalista odottaa yhä löytymistään.
Vaikka Tikal on jo kauan sitten lunastanut paikkansa yhtenä koko Keski-Amerikan vaikuttavimmista mayaraunioista, se luomaa edelleen- jokainen uusi kaivaus paljastaa lisää mayojen kulttuurista ja historiasta.
Maailmanluokan luonto ja eläimistö
Tikalin kansallispuiston luonto on yhtä monimuotoinen kuin henkeäsalpaavan kaunis. Täällä vehreä sademetsä jatkuu silmänkantamattomiin, ja sen lomassa avautuvat kauniit avoimet ruohikkoalueet sekä rauhalliset kosteikot, jotka yhdessä muodostavat vaihtelevan ja vaikuttavan maiseman.
Täällä avautuva luonnonkaunis maisema on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä henkeäsalpaava näky. Korkeiden mahonkipuiden ja köynnösten kätköissä elää myös runsas ja monimuotoinen eläimistö, joka täyttää kansallispuiston elämällä.
Tikalin kansallispuistossa voit nähdä yli 50 eri nisäkäslajia: uteliaita apinoita, jotka kieppuvat leikkisästi latvustossa, ja arkoja tapiireja, jotka hiipivät äänettömästi aluskasvillisuuden seassa.
Yli 300 lintulajillaan Tikalin kansallispuisto on myös todellinen paratiisi lintuharrastajille. Vehreän latvuston lomassa värikkäät tukaanit ja papukaijat lentelevät iloisesti sinne tänne, kun taas sirot laululinnut visertävät kauempana. Puisto on myös koti ainutlaatuisille lajeille, kuten punajalohaukkalle (Falco deiroleucus).
Käytännön tietoa vierailusta
Ennen kuin lähdet seikkailemaan Tikalin kansallispuistoon on hyvä tietää muutamia käytännönseikkoja.
Siksi olemme koonneet alle vastaukset joihinkin useimmin esitettyihin kysymyksiin, jotta olet hyvin valmistautunut tutkimaan mayojen merkittävää kulttuuriperintöä.
Sijainti ja vierailuaika
Tikalin kansallispuisto sijaitsee keskellä laajaa metsäaluetta Pohjois-Guatemalassa. Aluetta kutsutaan usein Mayametsäksi, ja se ulottuu Guatemalan, Belizen ja Etelä-Meksikon alueelle.
Tikalin kansallispuistoa voi tutkia vuoden ympäri klo 6.00-17.00. Useimmat vierailijat suosivat vierailua Guatemalan kuivalla kaudella marraskuustahuhtikuuhun. Silloin sateita on yleensä vähemmän ja lämpötilat ovat miellyttävämpiä, mikä tekee ajankohdasta ihanteellisen puiston tutkimiseen.
Myös Guatemalan sadekaudella toukokuustalokakuuhun Tikalissa vierailulla on monia etuja. Silloin sää on tavallisesti lämpimämpi ja kosteampi, mikä saa luonnon kukoistamaan. Lisäksi näinä kuukausina kävijöitä on yleensä vähemmän, koska kuukaudet ovat sesongin ulkopuolella. Sinulla on siten enemmän tilaa tutkia lukuisia rauniokohteita.
Turvallisuus ja säännöt
Tikalin kansallispuisto on matkailijalle yleisesti ottaen turvallinen kohde. Parhaan kokemuksen varmistamiseksi suosittelemme kuitenkin noudattamaan puiston virallisia sääntöjä ja ohjeita, pysymään merkittyillä poluilla ja huolehtimaan henkilökohtaisista tavaroistasi.
Esimerkiksi niiden raunioiden päälle, jotka on merkitty ”kiipeäminen kielletty”, ei saa kiivetä eikä puistoon saa heittää roskia. Ekosysteemin suojelemiseksi edellytetään lisäksi, että vierailijat kunnioittavat eläimistöä. Eläimiin ei saa koskea eikä puistossa saa lennättää droneja, koska se voi häiritä eläinten luontaista käyttäytymistä.
TourCompassilla teemme parhaamme varmistaaksemme, että tunnet olosi turvalliseksi koko matkan ajan. Jos tarvitset apua tai sinulla on kysyttävää, voit aina olla yhteydessä paikallisiin yhteistyökumppaneihimme sekä kokeneisiin matka- asiantuntijoihimme ympärivuorokautisen hätäpuhelimen kautta (englanninkielinen).
Haluatko kokea Tikalin kansallispuiston?
Halusitpa tutkia ikivanhoja raunioita tai lumoutua vehreän maiseman kätkemästä kiehtovasta eläinmaailmasta, Tikalin kansallispuisto on ehdoton vierailukohde Guatemalan matkalla.
Jos sinulla on kysyttävää voit aina olla yhteydessä kokeneisiin matka-asiantuntijoihimme, jotka auttavat mielellään seuraavan seikkailusi suunnittelussa.
Lähde seikkailumatkalle, jonka aikana tutustut Guatemalan siirtomaatunnelmaan Antiguassa, risteilet kauniilla Atitlán-järvellä, tutkit Tikalin majesteettisia mayaraunioita, nautit laguunin rauhasta Bacalarissa ja vietät lopuksi rentouttavan rantaloman Karibianmeren rannalla Playa del Carmenissa.
Lähde seikkailumatkalle, jonka aikana tutustut Guatemalan siirtomaatunnelmaan Antiguassa, risteilet kauniilla Atitlán-järvellä, tutkit Tikalin majesteettisia mayaraunioita, nautit laguunin rauhasta Bacalarissa ja vietät lopuksi rentouttavan rantaloman Karibianmeren rannalla Playa del Carmenissa.