TURVATAKUU - Lue lisää
KotiBlogiMatkakertomus Costa Ricasta: Kokemuksiani autolomasta Costa Ricassa

Matkakertomus Costa Ricasta: Kokemuksiani autolomasta Costa Ricassa

04.03.2022
Näytä kaikki

Latinalaisen Amerikan asiantuntijamme Christina vieraili kauniissa Costa Ricassa tammikuussa 2022 – ja kiersi maata ensimmäistä kertaa autolla.

 Auto ja kaunis auringonlasku

Jos saan valita joko kuljettajan paikan tai matkustajan istuimen, istuudun yleensä aina mieluummin ”pelkääjän paikalle”.

Siksi minun oli mietittävä kaksi kertaa, kun minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä Costa Ricaan autolomalle. Lopulta vastaukseni oli kuitenkin kuuluva KYLLÄ!

Päivittäisessä työssäni puuhailen Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuvien matkojemme parissa. Teen tiivistä yhteistyötä kohteissa sijaitsevien yhteistyökumppaniemme kanssa, vierailen eri majoituspaikoissa ja varmistan, että esimerkiksi matkaohjelmiin sisältyvien retkien laatu on kohdallaan.

Matkani Costa Ricaan oli samalla työmatka, jonka aikana minun oli käytävä niin monessa eri kohteessa, ettei matkaa yksinkertaisesti olisi voinut tehdä muuten kuin autolla.

Kun tämä tuli selväksi, kysymys toisensa jälkeen juolahti mieleeni:

Onko Costa Ricassa vaikea ajaa? Löydänkö varmasti oikean tien? Missä kunnossa ajotiet ovat? Entä autot? Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, onko ajaminen turvallista?

Olin erittäin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka helppoa Costa Ricassa oli ajaa, ja halusin kertoa teillekin ajatuksistani ja kokemuksistani.

Käytännön asiat

autonvuokraus

Hain autoni San Josésta yhteistyökumppanimme toimistolta. National-autovuokraamon edustaja tuli itse paikalle, ja kävimme ensin kaikessa rauhassa yhdessä läpi sekä auton että vuokrasopimuksen, jonka allekirjoitin.

Ja auto oli todella hieno – lähes upouusi.

Vuokraamot vaihtavat autonsa uusiin saman tien, kun matkamittariin kertyy 25 000 kilometriä, ja siksi yksikään vuokra-auto ei ole kolmea vuotta vanhempi. Minulle näytettiin, miten GPS toimi, miten neliveto laitettiin päälle ja pois, mistä valot kytkettiin päälle, miten bensatankin kansi avattiin ja millaisella polttoaineella auto piti tankata.

Oikea reitti on helppo löytää, sillä kaikkiin autoihin kuuluu joko GPS tai matkapuhelin, jossa on WiFi ja WAZE-sovellus. Itse käytin WAZEa koko matkan ajan, ja siitä olikin korvaamaton apu.

Tunsin oloni turvalliseksi auton kanssa, mutta vatsanpohjaani kutitteli silti vähän, kun ajoin pois toimiston pihalta.

Miten autoloma sujui

Auto ja Arenalin tulivuori

Automatkani alkoi San Josésta, joka on Costa Rican pääkaupunki ja suurin kaupunki. Koostaan huolimatta kaupungin liikenne ei ollut kovin kaoottista. Ajoin pois kaupungista kymmenen aikaan aamupäivällä, jolloin pahimmat aamuruuhkat olivat ohi ja kaupungista oli helppo suunnistaa maaseudulle.

Ihmiset ajoivat yleensä hyvin hallitusti, eivätkä nopeudetkaan olleet kovin suuria.

Costa Ricassa on oikeanpuoleinen liikenne. Ajoteiden kunto vaihtelee paljon, ja paikoin tiessä on reikiä. Joskus ne voivat olla todella isojakin! Tietöitä tehdään jatkuvasti, mutta trooppisten rankkasateiden takia tiet eivät pysy huippukunnossa kovin pitkään.

Kauempana pääteistä asfalttitiet muuttuvat sorateiksi. Minulla ei ollut tarvetta käyttää nelivetoa matkan aikana, mutta voin kuvitella, että siitä on hyötyä etenkin siinä tapauksessa, että autoloma ajoittuu Costa Rican sadekaudelle (toukokuusta marraskuuhun).

Auto ja nenäkarhut tiellä

Monteverden ja Manuel Antonion vuoristoteillä ajaminen oli aluksi vähän pelottavaa, mutta lopulta niistä tuli suosikkireittejäni. Vuoriseutujen luonto on nimittäin henkeäsalpaavan kaunis, ja auton nopeuskin pienenee kiemurtelevilla vuoristoteillä automaattisesti. Pysähdyin moneen otteeseen antamaan tietä koatiperheelle tai katselemaan puunlatvoissa keikkuvien mölyapinoiden edesottamuksia. Oli mahtavaa päästä kokemaan luonto niin läheltä.

Olen TODELLA iloinen siitä, että päädyin vuokraamaan auton Costa Ricassa, ja nyt haaveilen jo seuraavasta matkasta tähän kauniiseen maahan – mutta tällä kertaa koko perheen voimin.

Christina, TourCompass