TURVATAKUU - Lue lisää
KotiBlogiLatinalaisen Amerikan makuja

Latinalaisen Amerikan makuja

07.01.2024
Näytä kaikki

Ihmiset jakavat meksikolaista ruokaa

Latinalainen Amerikka tunnetaan rikkaasta kulttuuriperinnöstään ja kauniista luonnostaan. Maanosa on kuitenkin myös täydellinen makumatkakohde, sillä foodieille on täällä tarjolla toinen toistaan herkullisempia ruokia ja virkistäviä eteläamerikkalaisia juomia.

Kun matkustat Latinalaiseen Amerikkaan, pääset tutustumaan eri maiden inspiroivaan ja ennen kaikkea herkulliseen ruokakulttuuriin.

Kokosimme tähän 10 uniikkia ruokalajia 10 upeasta Latinalaisen Amerikan maasta.

1. Ceviche (Peru)

Henkilö valmistaa cevicheä

Kiehtovan kulttuuriperintönsä lisäksi Peru tunnetaan myös mielenkiintoisesta ruokakulttuuristaan ja erikoisista ruokalajeistaan.

Tämä ruokalaji ei juurikaan esittelyä kaipaa, sillä Perun kansallisruoka ceviche on herkku, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa.

Ruokalaji koostuu tuoreesta, raa’asta kalasta, joka marinoidaan sitruuna- tai limemehussa ja maustetaan sipulilla, chilillä ja korianterilla. Joissain resepteissä käytetään valkoista kalaa, toisissa taas rapuja tai mustekalaa.

Ceviche tarjoillaan virkistävän kylmänä, ja siksi se onkin erityisen suosittu ruokalaji kuumina kesäkuukausina monissa Latinalaisen Amerikan maissa.

2. Asado (Argentiina)

Argentiinalainen asado grillissä

Argentiinalaiset rakastavat lihaa. Ei siis ole yllätys, että he rakastavat myös grillaamista.

Asado on argentiinalainen versio barbecuesta, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen ja grillaavat erilaisia herkullisia lihoja avotulella. Barbecuen tapaan Asado viittaa sekä itse grillaamiseen että grillin ympärille kokoontumisen sosiaaliseen ulottuvuuteen.

Grillatun lihan kanssa tarjoillaan tuoreita salaatteja, ja ruoka huuhdellaan mieluiten laadukkaalla punaviinillä.

3. Pão de queijo (Brasilia)

Pao de queijo

Pão de queijo on Brasilialainen versio juustopalloista. Reseptinsä perusteella ne eivät ehkä kuulosta kummoisilta, mutta nämä suolaiset pikkuleivät ovat itse asiassa erittäin suosittu herkku Brasiliassa!

Juustopalloja napostellaan välipalana tai aamiaiseksi, ja niitä löytyy monista paikallisista ruokakaupoista.

Pão de queijo -pallerot tunnetaan siitä, että ne ovat pinnalta rapeita, mutta sisältä kevyitä ja pehmeitä.

4. Casado (Costa Rica)

Costa Ricasta peräisin olevaa casadoa lautasella

Nimi Casado viittaa espanjankieliseen sanaan, joka tarkoittaa naimisissa olemista – ja tämä ruokalaji onkin tavallaan maan suosituimpien ruokien välinen “avioliitto”.

Casado on yhtä kuin lautasellinen riisiä, mustia papuja, lihaa tai kalaa, salaattia ja keitettyjä munia.

Yksi perinteisen casadon ainesosista on kullanruskeaksi paistettu keittobanaani, joka antaa ruoalle aavistuksen makean ja karamellisoituneen maun.

5. Ropa Vieja (Kuuba)

Ropa Vieja raidallisella lautasella

Nimi Ropa Vieja tarkoittaa espanjaksi “vanhoja vaatteita”.

Tämä suosittu kuubalainen ruokalaji koostuu naudanlihasta, paprikoista ja sipulista, jotka keitetään tomaattikastikkeessa. Annos tarjoillaan usein valkoisen riisin kera. Se myös maistuu paremmalta kuin mitä nimi antaa ymmärtää! Ropa Vieja -nimen uskotaan saaneen alkunsa siitä, että ruokalaji on alun perin usein valmistettu muiden ruokien tähteistä.

Hauskemman tarinan mukaan resepti syntyi, kun köyhä mies, jolla ei ollut tarpeeksi rahaa elättääkseen perheensä, repi vaatteensa suikaleiksi ja kypsensi ne lihan sijasta. Kokatessaan hän alkoi rukoilla, ja pian padassa porisikin lumppujen sijasta herkullinen liharuoka.

6. Enchiladas (Meksiko)

Meksikolaista enchiladaa lautasella

Joskus voi olla hieman vaikea erottaa toisistaan kaikkia niitä maukkaita meksikolaisia erikoisuuksia, jotka koostuvat täytetyistä maissitortilloista: on tacoa, burritoa, quesadillaa ja enchiladaa.

Niissä on kuitenkin vissi ero!

Enchiladat ovat maissilettuja, jotka täytetään, rullataan, päällystetään juustolla ja paistetaan uunissa. Tämä antaa ruokalajille herkullisen rakenteen, jossa pehmeä juusto kohtaa rapean tortillaletun.

7. Arepa (Kolumbia)

Henkilö valmistaa arepaa grillissä

Jos matkustat Kolumbiaan, et varmasti voi olla törmäämättä arepas-leipiin. Pienet lämpimät maissikakkuset ovat suosittu välipala, minkä lisäksi kolumbialaiset syövät niitä myös aamiaiseksi ja lounaaksi.

Arepa muistuttaa hieman paksua maissipannukakkua, mutta taikinassa on mukana myös juustoa. Se antaa arepalle pehmeän täyteläisen rakenteen.

Useimmat kolumbialaiset syövät arepansa sellaisenaan voin ja suolan kera, mutta leipäset voi myös täyttää tai päällystää lihalla, pavuilla, kananmunalla ja monenlaisilla kastikkeilla.

8. Encebollado (Ecuador)

Kaksi ihmistä pitelee kulhollista encebolladoa.

Encebollado on ecuadorilainen kalapata, jota pidetään maan kansallisruokana.

Alun perin ruokalaji on peräisin Ecuadorin rannikoilta, missä kalastajat valmistivat saaliistaan kalakeittoa. Heillä ei ollut käytettävissään isoa valikoimaa raaka-aineita – vain joitain mausteita ja tuoretta kalaa suoraan merestä. Niin syntyi encebollado!

Nykyään ruokalaji on hieman monipuolisempi, ja siitä on olemassa monia muunnelmia. Kalapata voidaan höystää avokadolla, limetillä tai paahdetulla maissilla, ja sen sanotaan olevan loistava krapulalääke.

9. Pastel de Choclo (Chile)

Henkilö pitelee pastel de choclo -maissipiirakkaa.

Pastel de choclo eli maissipiiras on chileläinen perinneruoka.

Piirakkavuoan pohjalle ladotaan jauhelihaa ja erilaisia kasviksia, ja koko komeus päällystetään kerroksella maukasta maissisosetta. Sose valmistetaan kuitenkin tavallisen maissin sijasta makeasta maissista, mikä tekee siitä nimensä mukaisesti makeamman makuisen.

Piiras paistetaan uunissa ja tarjoillaan lämpimänä, ja se on Chilessä tavallinen näky perhejuhlien ja muiden erityistilaisuuksien ruokapöydässä.

10. Pepián de Pollo (Guatemala)

Pepían de Pollo on ruokalaji, jossa maistuu Guatemala. Pääraaka-aineena on kana, joka ui chilistä, kurpitsan- ja seesaminsiemenistä, tomaateista ja sipulista koostuvassa kastikkeessa. Ruoka juontaa juurensa mayakulttuuriin, jossa sitä tarjoiltiin juhla-aterioilla. Nykyään Pepían de Pollo on monen paikallisen suosikki, ja sitä pidetään jopa Guatemalan kansallisruokana.

Pepían de Pollo on ruokalaji, jossa maistuu Guatemala.

Pääraaka-aineena on kana, joka ui chilistä, kurpitsan- ja seesaminsiemenistä, tomaateista ja sipulista koostuvassa kastikkeessa.

Ruoka juontaa juurensa mayakulttuuriin, jossa sitä tarjoiltiin juhla-aterioilla.

Nykyään Pepían de Pollo on monen paikallisen suosikki, ja sitä pidetään jopa Guatemalan kansallisruokana.